Tien kunto suututti kyläläiset – näin Liikennevirasto vastaa
Sää vaikuttaa yksikönpäällikön mukaan paljon siihen, millaisia ongelmia teiden kunnossa esiintyy.
Yksikönpäällikkö muistuttaa, että urakoitsija toimii tiettyjen vasteaikojen puitteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että urakoitsijakin asettaa tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Kuva: Tuominen MattiMT kertoi aiemmin Hartolassa, Päijät-Hämeessä olevasta kylätiestä, jonka kunnosta kyläläiset ovat suorastaan vihastuneet.
25 kilometriä pitkän tien hoito on valtion vastuulla. Asukkaat ovatkin soittaneet Liikenneviraston tienkäyttäjän linjalle useita kertoja, mutta mitään ei ole kyläseuran sihteerin Tapio Mattlarin mukaan kuitenkaan tapahtunut. Tien kunto on tänä syksynä vajonnut ennätyksellisen huonoksi.
Liikenneviraston kunnossapidon ohjauksen ja kehittämisen yksikönpäällikkö Tuomas Toivonen vakuuttaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että tienkäyttäjän linjalle tuleviin puheluihin suhtaudutaan vakavasti. Toivonen sanoo, että puheluita lajitellaan sen mukaan, miten akuutti tilanne on.
"Jos päätetään, että jotain pitää tapahtua, tieto välitetään urakoitsijallemme", hän kertoo.
Yksikönpäällikkö muistuttaa, että urakoitsija toimii tiettyjen vasteaikojen puitteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että urakoitsijakin asettaa tehtäviä tärkeysjärjestykseen.
Toivonen tunnistaa tienkäyttäjän linjan ongelmaksi sen, ettei sinne soittava asiakas saa välttämättä sellaista käsitystä, että palautteen pohjalta olisi ryhdytty toimenpiteisiin.
Liikennevirasto onkin kehittämässä palautekanaviaan sellaisiksi, että ihmiset voivat kertoa ongelmista mahdollisimman reaaliaikaisesti. Näin myös tienhoidon toimenpiteisiin saadaan vauhtia.
"Pyrimme siihen, että ihmisille tulisi sellainen olo, että palautteeseen on reagoitu. Ettei se jää vain johonkin mustaan aukkoon", Toivonen sanoo.
Sää vaikuttaa yksikönpäällikön mukaan paljon siihen, millaisia ongelmia teiden kunnossa esiintyy. Jos vaikkapa sataa paljon, soratietä pitää käydä lanaamassa monta kertaa vuoden aikana. Jos taas on kuivaa, tie pärjää vähäisemmällä hoidolla.
Teiden hoitamisen periaatteisiin Liikennevirastolla kuuluu se, että ensimmäisenä hoidetaan sellaiset tiet, joilla on eniten liikennettä. Viimeisenä taas hoidetaan ne tiet, joilla on vähiten liikennettä.
Tiet on myös jaettu hoitoluokkiin sen mukaan, millaista kunnossapitoa niiltä edellytetään. Jokainen voi tarkistaa lähiteidensä hoitoluokan Liikenneviraston verkkosivuilla olevasta kartasta. Hoitoluokat säätelevät esimerkiksi sitä, miten paksu lumikerros tiellä saa olla, ennen kuin se pitää aurata pois.
Lue lisää:
Mietitkö, onko maantie jo aurattu tai suolattu? Nyt asian voi tarkistaa kartalta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
