Rattijuopumustenmäärä laskussa
Rattijuopumusten määrä on vähentynyt viime vuosina.
Kun vuonna 2007 rattijuoppoja kärähti 26 000, jäi humalassa ajelevia kiinni 2 011 enää 21 500, ilmenee liikkuvan poliisin ja kansanterveyslaitoksen yhteistyössä teettämässä R-tutkimuksessa.
Onko juovuksissa ajaminen aidosti vähentynyt, vai kertooko tilasto vain vähentyneestä valvonnasta, ylikonstaapeli Teemu Äikäs liikkuvasta poliisista?
”Rattijuopumushan on tyypillinen valvontarikos. Mitä enemmän sitä valvotaan, sitä enemmän humalaisia kuskeja jää kiinni. Yleinen trendi eri tutkimuksissa on kuitenkin ollut, että rattijuopumus on ollut laskussa.”
Kännissä ajavien määrä ei kuitenkaan ole pudonnut aivan niin jyrkästi, kuin R-tutkimuksen lukemat antavat ymmärtää.
”Valvonnan resurssit ovat vähentyneet ja ennen kaikkea se näkyy tässä. Elävä poliisimies on korvautunut monessa paikassa peltipoliisilla, joka kyllä mittaa ylinopeuden, muttei puhalluta autoilijaa”, Äikäs toteaa.
Puhallusratsioissa jää vuosi vuodelta kiinni vähemmän väkeä.
Toisaalta rattijuoppoja narahtaa myös kolaripaikoilta ja yleisövinkkien perusteella.
Kännikuskien osuus liikenneonnettomuuksissa on edelleen huolestuttavan korkea.
”Joka neljännen kuolonkolarin ajaa rattijuoppo”, Äikäs sanoo.
Humalassa itsensä hengiltä ajavista peräti 40 prosenttia on alle 25-vuotiaita.
”Nuoret miehet ovat vuodesta toiseen murheenaiheena. Alkoholi, auto ja mutkainen tie ovat huono yhdistelmä. Tämä on ongelma, joka kertautuu aina uudelleen. Sille ei ole valvonnallisesti paljoakaan tehtävissä.”
Vaikka alkoholi aiheuttaa edelleen tarpeettoman paljon liikennekuolemia, pitää Äikäs rattijuopumusten vähentymistä kokonaisuudessaan myönteisenä ilmiönä.
”Laajempi kehityskulku on kuitenkin sen suuntainen, että rattijuoppoja on vähemmän kuin aiemmin. Tämä tapahtuu vieläpä samanaikaisesti, kun alkoholin kokonaiskulutus kasvaa.”
”Kyseessä on viranomaisyhteistyön ja -valvonnan onnistuminen”, Äikäs kiittelee.
Eniten rattijuoppoja jää kiinni Suomen väkirikkaimmilla alueilla maan eteläisissä osissa.
Väkilukuun suhteutettuna raskauttavat promillelukemat puhalletaan useimmiten Peräpohjolassa, Etelä-Savossa, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa.
Vähiten rattijuoppoja esiintyy Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
