MT:n näköislehtiauki lakon aikana
Postin työntekijöiden lakko estää Maaseudun Tulevaisuuden lehden jakelua keskiviikkona sekä tulevana perjantaina.
MT:n näköislehteen on vapaa pääsy työtaistelun ajan.
Keskiviikkona jakelussa on häiriöitä pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Kouvolan, Kuopion ja Lappeenrannan alueilla (postinumerot 00–19, 45–49, 53–56).
Jos postilakko laajentuu entisestään perjantaina, MT:n jakelu vähenee merkittävästi koko Väli-Suomen alueella ja Tampereen seudulla.
Lehteä jaetaan Pohjois-Suomessa postinumeroalueille 84–86 ja 90–99 entiseen tapaan.
Etelä-Suomen alueella pieni osa painoksesta jaetaan erikoiskuljetuksin Helsingin lajittelukeskukseen. Alustavan tiedon mukaan postinumeroihin 00–19, 45–49 ja 50–53 lehdet jaetaan normaalisti.
Lakko voi kuitenkin ruuhkauttaa entisestään Helsingin lajittelukeskuksen, jolloin lehtiä ei voida jakaa.
Työmarkkinaosapuolet jatkoivat kiistan selvittelyä tiistaina valtakunnansovittelija Minna Helteen toimistolla.
Puolen päivän jälkeen alkaneessa istunnossa ei saavutettu merkittävää edistystä.
”Tilanne edelleen hankala”, twiittasi Helle sovittelun päätteeksi.
Neuvottelut jatkuvat torstaina iltapäivällä.
Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) on pyytänyt kaikilta SAK:n ammattiliitoilta tukea työehtokiistassaan.
Ainakin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT aloittaa maanantaina 30. marraskuuta tukitoimet.
Järjestön jäsenet eivät käsittele Hamina-Kotkan, Helsingin, Hangon, Turun, Naantalin ja Rauman satamissa Deutsche Post DHL Groupin (DHL) yksiköistä lähteviä tai tulevia lasteja.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
