Navalnyille pidettiin iltapäivällä pikaoikeudenkäynti – oppositiopoliitikko määrättiin pidätettäväksi helmikuun puoliväliin asti
Viranomaiset perustelivat oikeudenkäynnin pitämistä poliisiasemalla Navalnyilta puuttuvalla koronavirustestillä.
Venäläispoliiseja poliisiaseman ulkopuolella Himkissä, jossa Navalnyin vangitsemista koskeva oikeuskäsittely käytiin. Kuva: Andrey BorodulinVenäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi tuomittiin maanantaina pidettäväksi vangittuna 30 päivän ajan oikeudenkäynnissä, joka pidettiin poikkeuksellisesti poliisiasemalla Moskovan esikaupungissa Himkissä. Navalnyi pysyy näin viranomaisten huostassa helmikuun 15. päivään saakka.
Oikeuskäsittely järjestettiin viranomaisten mukaan poliisiasemalla siksi, että Navalnyillä ei ollut esittää negatiivista koronatestitulosta kun hän saapui maahan.
Navalnyi kehotti Youtube -videopalvelussa julkaistussa viestissä kansalaisia lähtemään kaduille.
"Tämä varasteleva, bunkkerissa majaileva vanha mies (Putin) vapisee pelosta. He ovat peloissaan, ja siksi heillä on tarve tehdä kaikki niin nopeasti, salassa, pikapikaa. He pelkäävät, ja he pelkäävät teitä."
"Älkää pelätkö lähteä kaduille. Ei minun vuokseni, vaan itsenne ja tulevaisuutenne vuoksi", Navalnyi sanoi Moscow Times -lehden mukaan.
Navalnyin lehdistöedustaja Kira Jarmysh on jakanut Twitterissä videon, jossa oppositiopoliitikko luonnehtii viranomaisten toimintaa laittomuuden huipentumaksi. Navalnyin mukaan poliisiasemalla järjestetty oikeudenkäynti ilmentää sitä, että viranomaiset ovat hylänneet rikosoikeusprosessia koskevat menettelytavat.
Navalnyi otettiin eilen kiinni Moskovassa, kun hän palasi Venäjälle Saksasta, jossa hän oli hoidettavana myrkytyksen vuoksi. Venäjän mukaan Navalnyi otettiin kiinni lentokentällä epäiltynä muun muassa aiemmin saamansa tuomion ehtojen rikkomisesta.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää Navalnyin kiinni ottamisesta noussutta kansainvälistä kritiikkiä länsimaiden keinona viedä huomio toisaalle niiden omista ongelmista.
"Vaikuttaa siltä, että länsimaiden poliitikot näkevät tämän mahdollisuutena kääntää huomio pois siitä syvästä kriisistä, johon liberalisoitumiskehitys on ne ajanut", Lavrov vuotuisessa lehdistötilaisuudessaan.
Lavrov katsoi, että Navalnyin tapauksesta oli keinotekoisesti tullut kansainvälinen, ja tapaus on pohjimmiltaan Venäjän lainvalvojien käsissä.
Ulkoministeri antoi kritiikkiä myös Navalnyin myrkytystä tutkineille Saksalle ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle (OPCW). Tutkintaa Navalnyin myrkytyksestä ei ole Venäjällä avattu ja tämä johtuu Lavrovin mukaan siitä, että Venäjälle ei ole pyynnöistä huolimatta toimitettu todisteita Novitshok-ryhmän hermomyrkyn käytöstä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

