Kaksi saattuetta
Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”
Luuk.7:11–16
Joutuessani pappina siunaamaan hautaan lapsen tai nuoren, näen ja koen, että tuskinpa elämässä voi olla vaikeampaa koettelemusta kuin on lapsensa menettäminen.
Sen oli kokenut myös tuo raamatussa mainittu nainen. Mutta hän oli menettänyt enemmän, sillä jo aikaisemmin oli kuollut hänen miehensä ja poika, jota nyt oltiin hautaamassa, oli hänen ainoansa.
Tuon ajan juutalaisessa kulttuurissa perheen isän varassa olivat perheen toimeentulo ja eläminen. Jos perheen isä kuoli, silloin vastuu lankesi vanhimmalle pojalle. Se oli sen ajan ainoa sosiaaliturva. Tuolta Nainin leskeltä oli kahden läheisimmän ihmisen kuollessa samalla romahtanut koko tulevaisuus.
Kaksi saattuetta kohtasi toisensa Nainin pikkukaupungin portilla, surun kulkue ja ilon kulkue. Olemme nähneet kuvia Välimeren maiden hautajaisista. Ne ovat hyvin dramaattisia. Siinä on itkua, valitusta ja lohduttomuutta. Noissa kuvissa äidit varsinkin itkevät lohduttomasti rakkaittensa perään. Tuollainen äänekäs surijoiden kulkue oli se hautajaissaatto, jota vastaan tuli Jeesuksen ja hänen oppilaidensa ja seuraajiensa joukko.
Jeesus näkee leskiäidin syvän surun ja hänen käy tätä sääli. Hän lohduttaa surevaa äitiä, koskettaa paareja ja käskee paareilla olevan nuorukaisen nousta ylös. Leskiäiti saa ihmeellisen lahjan, hän saa poikansa takaisin.
Kyllä siinä varmasti riemu repesi, kun väki tajusi, mitä on tapahtunut. Äsken elämä oli täynnä surua ja toivottomuutta. Nyt toivo on jälleen palannut ja kuoleman keskelle on tullut elämä. Kun elämän Herra puhuu, niin sen kuolleetkin kuulevat.
Surusaatto muuttuu riemun kulkueeksi ja kohta nuo kaksi saattuetta ovat yhdessä matkalla kohti kaupunkia, jossa elämä sykkii.
Miten monen sairas- tai kuolinvuoteen äärellä ja hautajaissaatossa on rukoiltu, että Jumala antaisi tämän läheisen ihmisen takaisin ja soisi vielä yhteistä aikaa.
On kyselty sitäkin, missä on tänään se Vapahtaja, joka kerran herätti täällä kuolleita. Emme me juuri saa tällaisia ihmeitä nähdä. Toki esimerkkejä löytyy siitä, miten vakavasti sairas paranee ihmeellisesti rukouksen kautta tai sisäisesti sidottu ihminen vapautuu. Yleensä kuitenkin käy niin, ettei kukaan pysäytä hautajaissaattoa, niin kuin kävi Nainin kaupungin portilla. Sillä tiellä on yksisuuntainen liikenne.
Tässä ihmisen osassa meidän on suostuttava sairauteen, suruun ja kuolemaankin. Mutta me saattelemme keskeltämme pois lähtevät kuoleman voittajaan, Kristukseen turvautuen.
Edeltämme menneitä ja itseämme ajatellen saamme luottaa, että kuolema joutuu väistymään elämän tieltä ja Jumala antaa omilleen jälleennäkemisen ilon taivaassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
