
Moni jättää tekemättä kotonaan tärkeän askareen − seurauksena voi olla esimerkiksi väsymystä
Suuri osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla ja kodin hyvällä hoidolla pidetään huolta omaisuuden arvosta.Iso osa suomalaisista kärsii turhaan huonosta sisäilmasta, koska jättää koneellisen ilmanvaihdon suodattimet vaihtamatta. Tulos käy ilmi K-Raudan Näin Suomi remontoi -kyselystä, joka toteutettiin tammikuussa 2025.
”Koneellisen ilmanvaihdon suodattimet tulisi vaihtaa kaksi kertaa vuodessa. Hyviä ajankohtia ovat alkukevät ennen siitepölykauden alkua sekä alkusyksy siitepölykauden jälkeen”, sanoo K-Raudan ja Onnisen ilmanvaihtotuotteista vastaava kategoriajohtaja Markku Vauhkala tiedotteessa.
Kyselyyn vastanneista 34 prosenttia kertoo, että heidän kodissaan on vaihdettu koneellisen ilmanvaihdon suodattimet viimeisimmän vuoden aikana. Vaihtoa ei ole vuoden aikana tehty 23 prosentissa kotitalouksista. Vastaajista 14 prosenttia ei ole asiasta varmoja. Vastaajista 29 prosenttia kertoo, ettei työtä tarvitse tehdä heidän kodissaan.
Omakotitalojen kohdalla koneellisen ilmanvaihdon huolto ja suodattimien vaihto on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Taloyhtiöissä vastuunjako kannattaa tarkistaa yhtiöjärjestyksestä.
Koneellisen ilmanvaihdon suodattimien vaihdon laiminlyöminen tuntuu huoneilman tunkkaisuutena, kun ilma ei vaihdu kunnolla. Raittiin ilman puute taas voi näkyä asukkaissa monin tavoin, esimerkiksi väsymyksenä. Sama pätee myös painovoimaiseen ilmanvaihtoon, jossa on hyvä säännöllisesti tarkistaa ja vaihtaa korvausilmaventtiilien suodattimet.
”Siitepölyn lisäksi suodattimet keräävät itseensä katupölyä. Vilkkaasti liikennöidyn kadun vieressä asuvan kannattaa siis tarkistaa suodattimen kunto vielä useammin. Jos suodattimia ei vaihda, pöly alkaa kerrostua ja voi toimia kasvualustana erilaisille bakteereille ja homeelle, joiden läpi ilma sitten kulkee asuntoon. Tukkeutunut suodatin kuormittaa myös ilmanvaihtokonetta”, Vauhkala muistuttaa.
Niille, joille suodattimien vaihto on vaikea muistaa, Vauhkala suosittelee yksinkertaisesti työn merkitsemistä kalenteriin. Tehty työ palkitsee hyvällä sisäilmalla, energiansäästöllä sekä paloturvallisuudella.
Vauhkala muistuttaa, että suuri osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla ja kodin hyvällä hoidolla pidetään huolta omaisuuden arvosta.
K-Raudan Näin Suomi remontoi -kyselyyn vastasi 1007, iältään yli 25-vuotiasta ihmistä. Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.
Juttua muokattu 10.3. kello 11.37: Kuva vaihdettu.
”Koneellisen ilmanvaihdon suodattimet tulisi vaihtaa kaksi kertaa vuodessa. Hyviä ajankohtia ovat alkukevät ennen siitepölykauden alkua sekä alkusyksy siitepölykauden jälkeen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







