Useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle – lakot koskisivat esimerkiksi päiväkoteja ja hoivakoteja
Lakon piirissä olisi esimerkiksi Touhulan ja Verkanappuloiden päiväkoteja sekä Esperi Caren hoivakoteja.
Kaupunkien yhteisessä varhaiskasvastuksen kannanotossa ovat mukana Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Oulun kaupungit. Arkistokuva espoolaisesta päiväkodista. LEHTIKUVA / Mikko Stig.Useat palkansaajajärjestöt uhkaavat lakoilla yksityisellä sosiaalipalvelualalla toukokuun loppupuolella. Järjestöt kertovat tiedotteissaan lakkojen syyksi julkista sektoria pienemmät palkat.
Yksi lakko koskisi tiettyjä yksityisiä päiväkoteja ympäri maata. Lakon piirissä olisi esimerkiksi Touhulan ja Verkanappuloiden päiväkoteja.
Varhaiskasvatuksen työnseisaus koskisi tiistain 23. toukokuuta ja keskiviikon 24. toukokuuta välisenä aikana alkavia työvuoroja, ellei sitä ennen päästä sopuun.
Päiväkoteja koskevan lakkovaroituksen ovat antaneet Ammattiliitto Jyty, Ammattiliitto Pro, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Toinen lakko koskisi tiettyjä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla. Lakon piirissä olisi esimerkiksi Attendon, Mehiläisen ja Esperi Caren yksikköjä.
Lakko alkaisi tiistaina 23. toukokuuta ja päättyisi lauantaina 27. toukokuuta.
Hoivakoteja koskevalla lakolla uhkaavat Jyty, Pro, Talentia ja JHL sekä Sote ry, johon kuuluvat hoitajajärjestöt Tehy ja Super sekä Toimihenkilöliitto Erto.
Osana työtaistelua yksityisellä palvelualalla aloitettiin tiistaina ylityö- ja vuoronvaihtokielto.
Kevään aikana käydyt neuvottelut yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksesta päättyivät tuloksettomina viime perjantaina, kertoo Tehy tiedotteessaan. Tehyn mukaan alan palkkaus on jäänyt selvästi jälkeen julkisen sektorin palkkauksesta ja palkkaerot voivat tehtävästä riippuen olla 150 eurosta jopa 400 euroon.
Järjestöjen tavoitteena on, että yksityiselle sosiaalialalle saataisiin sellaiset palkankorotukset, joilla kurotaan kiinni perusteetonta palkkaeroa julkiseen sektoriin.
Työnantajia edustavan Hyvinvointiala Hali ry:n työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri pitää lakkovaroitusta huolestuttavana.
!Lakosta kärsivät eniten asiakkaat, hoivaa tarvitsevat vanhukset sekä yksityisissä päiväkodeissa käyvät lapset”, Mänttäri sanoo Halin tiedotteessa.
Mänttärin mukaan vaaditut palkankorotukset ovat julkista puolta suurempia.
”Ay-puoli haluaa alalle julkista puolta isompia palkankorotuksia, mutta jättää huomioimatta, että alan taloudellinen tilanne on paljon vaikeampi kuin julkisella puolella. Monet alan yritykset ja järjestöt toimivat jo nyt tappiolla, kun niiden saama korvaus palveluista on paljon julkisen puolen omia kustannuksia matalampi”, Mänttäri sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



