Muistisairas lähtee yhä useammin omille teilleen ilmoittamatta ja yllättäen – yleensä kadonneet löytyvät kuitenkin hyvässä kunnossa

Poliisin arvion mukaan muistisairaiden katoamistapaukset ovat lisääntyneet. Kuva: LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Moni muistisairas lähtee omille teilleen ilmoittamatta ja yllättäen. Poliisi saa monta kertaa päivässä tiedon eksyneestä muistisairaasta, ja todellisuudessa eksyviä on enemmänkin, sillä kaikki tapaukset eivät tule poliisin tietoon, kertoo poliisitarkastaja Marko Heikkilä Poliisihallituksesta.

"Osassa tapauksista omaiset tai esimerkiksi hoitolaitoksen työntekijät ovat saattaneet etsiä muistisairasta pitkään ennen ilmoituksen tekemistä. Toisaalta moni ilmoittaa asiasta poliisille heti katoamisen huomattuaan", Heikkilä toteaa.

Heikkilän arvion mukaan muistisairaiden katoamistapaukset ovat lisääntyneet. Taustalla saattaa olla se, että muistisairaudet ovat ylipäätään lisääntyneet, tai se, että yhä useampi muistisairas asuu pidempään kotona.

Poliisi löytää muistisairaan useimmiten muutamassa tunnissa. Pahimmillaan etsiminen voi kestää päiviä.

Asiaan vaikuttavat muun muassa muistisairaan liikuntakyky sekä se, tapahtuuko katoaminen kaupungissa vai maaseudulla. Tiheään liikutuilla alueilla poliisi saa usein jonkinlaisia silminnäkijähavaintoja – ulkopuolinen henkilö on voinut kiinnittää huomiota esimerkiksi ikäihmisen poissaolevaan olemukseen. Joskus poliisi julkistaa kadonneen tuntomerkit ja saa tällä tavoin vinkkejä sijainnista.

"Korvaamatonta on myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun apu, jota poliisi saa erilaisissa etsintätilanteissa", Heikkilä kertoo.

Heikkilän mukaan on melko tyypillistä, että omille teilleen lähteneen muistisairaan pukeutuminen ei ole säänmukaista. Myös tämä saattaa kiinnittää silminnäkijöiden huomion.

Yleensä kadonneet löytyvät hyvässä kunnossa – harvemmin esimerkiksi kylmettyneinä tai sairauskohtauksen saaneina. Vain murto-osassa tapauksista eksyminen johtaa kuolemaan.

Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen kertoo, että muistisairaiden omille teilleen lähtemisessä on kyse täysin loogisesta toiminnasta. Muistisairas ei vain seuraavassa hetkessä enää muistakaan, minne hän oli menossa, tai ei osaa suunnistaa paikkaan, jonne hän haluaisi mennä.

"Muistisairaalla saattaa olla selkeä suunnitelma esimerkiksi pankkiin tai kauppaan menemisestä, mutta hän ei välttämättä kiinnitä vuorokaudenaikaan sen kummempaa huomiota", Heiskanen sanoo.

Joskus lähtemisen syynä on koti-ikävä. Heiskasen mukaan etenkin sairauden myöhäisemmässä vaiheessa muistisairas palaa yhä useammin tiettyyn aikakauteen, kuten työvuosiinsa, pienten lasten vanhempana toimimiseen, omiin kouluvuosiinsa tai jopa lapsuutensa asti. Muistisairaan kohdalla koti-ikävä heijastelee usein myös turvallisuuden kaipuuta.

"Suuri painoarvo on sillä, tuntuuko nykyinen asuinpaikka kodilta – onko seinillä tuttuja tauluja ja valokuvia tai käytössä tuttuja huonekaluja. Kotona tulisi olla myös mieluista tekemistä sekä tuttavia, jotka käyvät vierailemassa."

Myös poliisitarkastaja Heikkilä vahvistaa, että kadonneet muistisairaat ovat usein yrittäneet hakeutua entiseen kotiinsa. Kyseinen koti on saattanut olla muistisairaalla jopa kymmeniä vuosia aiemmin. Tästä syystä poliisi pyrkii selvittämään muistisairaalle tärkeitä osoitteita heti etsintätehtävän saatuaan.

Heiskasen mukaan suurin osa muistisairaista asuu yksin. Puolison kanssa asuminenkaan ei millään lailla poissulje katoamistilanteita.

Jos perheessä on muistisairas henkilö, erilaisiin apuvälineisiin kannattaa tutustua jo sairauden varhaisessa vaiheessa, vaikka niille ei vielä olisikaan käyttöä, Heiskanen neuvoo.

Muistisairaan eteisessä kannattaa pitää esillä vain vuodenaikaan sopivia vaatteita ja jalkineita.

"Näin saadaan minimoitua sään aiheuttamia ongelmia mahdollisessa katoamistilanteessa", Heiskanen toteaa.

Oviin ja niiden eteen on mahdollista saada erilaisia ovivahteja ja ovimattoja, jotka hälyttävät oven auetessa tai kun ovimatolle astutaan. Myös paikantimista löytyy Heiskasen mukaan hyvä valikoima malleja, joilla voi nopeasti selvittää muistisairaan olinpaikan.

Paikantimen hankinnassa pitää ottaa huomioon, että muistisairaan on itse oltava halukas käyttämään sitä – paikantimesta kun on hyötyä vain silloin, kun se on muistisairaan mukana.

"Kannattaa yhdessä muistisairaan kanssa keskustella, onko sopiva paikka paikantimelle esimerkiksi ranteessa, avaimenperässä vai kenties kengänpohjassa."

Heiskanen muistuttaa, että jokaisen olisi hyvä miettiä mahdollista paikantimen käyttöä hyvissä ajoin myös omalle kohdalleen – sen voi kirjata vaikkapa hoitotahtoon siltä varalta, jos ei pystykään joskus ilmaisemaan omaa tahtoaan. Hoitotahtoon voi kirjata myös hoitoon liittyviä toiveita.

Oveen laitettavat lukot Heiskanen näkee huonona vaihtoehtona.

"Jos muistisairas ei saa asuntonsa oven lukkoa auki, saadaan mahdollisesti ennaltaehkäistyä kodista lähteminen ja eksyminen, mutta samalla vakavalla tavalla vaarannetaan muistisairaan palo- ja poistumisturvallisuus."