MTK:n puheenjohtajalla on suosikki pääministeriksi, mutta hän ei sitä kerro
Marttila ei ole vakuuttunut siitä, että Rinteen syrjäyttäminen oli keskustalta viisas ratkaisu.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei usko, että hallituksen vaihdos vaikuttaa Suomen EU-politiikkaan. Kuva: Kari SalonenMTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei usko hallituksen vaihdoksen tuovan isoa muutosta maaseudun asemaan.
"Nykyisellä hallituspohjalla kannattaa ainakin kokeilla, mutta jättäähän tällainen aina jonkinlaisen jäljen", Marttila pohtii.
Hän ei ole vakuuttunut siitä, että Rinteen syrjäyttäminen oli keskustalta viisas ratkaisu. "Moni varmaan ajattelee, että olisi voitu toimia toisinkin. Sympatiat ovat Antti Rinteen puolella."
Marttilan mukaan tilanne näytti siltä, että maanantaina keskustalla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin Rinteen syrjäyttäminen. "Perjantaina niitä vaihtoehtoja olisi vielä ollut."
Hän ei usko, että tilanne vahvistaa keskustan asemaa hallituksessa.
"Ei keskustan asema välttämättä parempaan suuntaan mennyt. Rinteen kanssa homma on toiminut. Perusjännitteet hallitusohjelmasta eivät poistu."
Mahdolliseen uuteen pääministeriin Marttila ei ota kantaa. "Minulla saattaa olla suosikki, mutta en sitä kerro. MTK antaa täyden tuen hallitukselle, on se sitten Marinin tai Lindtmanin johtama."
MTK:n puheenjohtaja ei ole huolissaan, että kesken EU-puheenjohtajuuskauden tapahtunut hallituksen vaihdos heikentäisi Suomen mainetta. "Muuta Eurooppaa tämä ei hetkauta, mutta suomalaisille itselleen tämä on kolaus."
EU:n monivuotisesta budjetista päätetään aikaisintaan ensi vuonna Kroatian puheenjohtajuuskaudella. Pohjana on Suomen esitys, jonka hallitus ehti tehdä ennen eronpyyntöään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
