Toisen kierroksen ennakkoäänestys alkaa tänään – näin valinta etenee
Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 11. helmikuuta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb ja vihreiden tukema valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavisto Ilta-Sanomien presidentinvaalitentissä. Kuva: LEHTIKUVA / Roni RekomaaPresidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys alkaa tänään. Mukana ovat kaksi eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella saanutta ehdokasta eli kokoomuksen Alexander Stubb ja valitsijayhdistyksen ja vihreiden tukema Pekka Haavisto. Ehdokkaiden äänestysnumerot pysyvät samana kuin ensimmäisellä kierroksella.
Presidentinvaalien toisella kierroksella käytetään samaa äänioikeusrekisteriä kuin ensimmäisellä kierroksella, eli äänioikeutettuja ovat kaikki Suomen kansalaiset, jotka olivat täyttäneet 18 vuotta viimeistään 28. tammikuuta. Tuon jälkeen täysi-ikäiseksi tulleet eivät pääse äänestämään.
Ennakkoäänestys jatkuu kotimaassa ensi tiistaihin asti ja ulkomailla lauantaihin. Ennakkoäänestysaikana voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.
Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 11. helmikuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




