Suuri pienessä
sana sunnuntaiksi
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyksiin. Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen isäni kasvoja.” (Matt. 18:1-6,10)
Keskiajalla oppineet pohtivat sitäkin, kuinka monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päässä. Tällainen pohdiskelu saattaa tuntua jonninjoutavalta, mutta omalla tavallaan se ilmentää tärkeää hengellistä totuutta: taivaallinen suuruus kätkeytyy usein siihen, mikä maallisesta näkökulmasta katsottuna näyttää pieneltä.
Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus ei liitä enkeleitä nuppineuloihin vaan lapsiin: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen isäni kasvoja.”
Jeesuksen mukaan enkelit ovat paitsi Jumalan lähettiläitä ihmisiin nähden, myös ihmisten asianajajia Jumalaan nähden. Lasten asioista kannetaan erityistä huolta taivasten valtakunnassa, sillä heidän asianajajansa ovat jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä.
Jeesuksen sanojen takaa kuuluu opetuslasten kysymys: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Jeesus vastaa asettamalla lapsen heidän katseltavakseen: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”
Hengelliseen suuruuteen tarvitaan siis pienuuteen, lapsenkaltaisuuteen, nöyrtymistä.
Nöyryyttä ei nykyään pidetä erityisen suuressa arvossa. Pikemminkin sitä pidetään heikkouden ja pelkuruuden merkkinä: ihminen ei arvosta itseään vaan suostuu muiden nöyryyttämäksi.
Aito hengellinen nöyryys ei kuitenkaan liity pelkäämiseen vaan luottamukseen. Ei tarvitse näytellä itseään isompaa, kun voi pienen lapsen tavoin luottaa itseään suuremman apuun ja johdatukseen.
Siksi hengelliseen nöyryyteen liittyy pelkuruuden sijasta hengellinen rohkeus. Luottamus siihen, että elämänantaja kantaa silloinkin, kun elämästä tuntuu olevan pohja poissa.
Mikkelinpäivä kutsuu meitä pyytämään taivaalliselta isältämme: ”Anna meille sinun omiesi nöyrä rohkeus.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
