Metsähakkeelle ja turpeelle väläytettiin uutta nostetta
Kokoomuksen sisällä on halua parantaa turpeen ja puuhakkeen kilpailukykyä nykyisestä. Ajatuksen lausui ääneen kansanedustaja Ben Zyskowicz eilen eduskunnassa budjettiesityksen lähetekeskustelussa.
Eduskunnan oppositiopuolueet vaativat monissa eri puheenvuoroissa uusia panostuksia kotimaiseen energiantuotantoon. Kimmo Tiilikainen (kesk.) vaati hallitusta panostuksia uusiin kasvualoihin, kuten biotalouteen ja kotimaiseen energiaan.
”Ensimmäiseksi kotimaisen energian edistämiseksi pitää metsähakkeen ja turpeen vero- ja tukitasot palauttaa vuoden 2012 tasolle”, hän vaati.
Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) puolestaan katsoi, että energiantuotannon kotimaisuusasteen nosto parantaisi huoltovarmuutta ja toisi kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.
Budjetin väittelyosiossa Zyskowicz myönsi, että turpeen ja metsähakkeen kilpailukyky suhteessa kivihiileen ei ole vahvistunut kuluvalla hallituskaudella.
Hän kertoi vakuuttuneensa, että turpeen ja metsähakkeen käyttöä lisäämällä synnytettäisiin uusia työpaikkoja ja saataisiin positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia.
”Minun mielestäni tämä asia pitää ottaa vakavasti.”
Hallituksen nykylinjaa voitaisiin Zyskowiczin mielestä tarkistaa ja siihen tulee myös hyvä tilaisuus.
”Kun on mahdollista, että hallituksen pohja menee eräältä osin uusiksi, tämä on sellainen asia, johon pitää mielestäni palata”, Zyskowiczin yllätti kuuntelijat.
Tukea ajatukselle antoi Kimmo Sasi (kok.). Hänen mielestä on syytä harkita turpeen tehokkaampaa käyttöä vaihtoehtona hiilelle, joka saastuttaa. Heitä aiemmin Pertti Salolainen (kok.) vielä ihmetteli ääneen ”jatkuvaa jauhamista turpeesta”.
”Turve on saastuttavampaa kuin kivihiili”, hän totesi.
Keskustan Antti Rantakangas yllättyi kokoomuksen vedosta. Opposition suunnasta lähti hallituspuolueelle harvinaiset kiitokset.
”On kansallinen yhteinen etu, että puun ja turpeen käyttöä voidaan edistää ja hallituksen huonoja päätöksiä perua”, Rantakangas totesi.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) totesi eduskunnassa, että hallituksessa arvioitiin kotimaisen energiamuotojen edistämistä, mutta rahat loppuivat kesken.
Mauri Pekkarinen (kesk.) arvosteli kovin sanoin hallituksen energialinjaa. Pekkarisen mielestä ”hallituksella ei ole kanttia korjata” kotimaisia energiaraaka-aineita sorsivia päätöksiä.
Stubb kertoi, että turve- ja hakepäätösten pyörtäminen olisi maksanut 120 miljoonaa euroa.
Vihreät eivät ottaneet kantaa turve- tai hakekeskusteluun. Hallituspuolueista lähinnä vihreät suhtautuvat hyvin penseästi turpeen käytön edistämiseen.
Puolueen ryhmäpuhuja Johanna Karimäki kertasi, että vihreät eivät kannata lisäydinvoimaa.
”Vihreä vaihtoehto perustuu energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen.”
Budjettikeskustelussa sivuttiin myös maataloustukileikkauksia sekä EU:n ja Venäjän välisen kauppasodan vaikutuksia.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi eduskunnassa, että Venäjän vastapakotteista kärsivä maatalous saa kansallista tukea.
Tukea annetaan jo tämän vuoden lisätalousarviossa noin 20 miljoonaa.
Orpon mukaan parhaillaan pohditaan, miten tuki kohdistetaan oikeudenmukaisesti eri tiloille.
Neuvottelut EU-kriisirahastosta ovat kesken. Tavoitteena on saada tukea maito-, sika-, siipikarja- ja kalasektorille.
”Jos onnistumme näissä tavoitteissa lähiviikkojen aikana, silloin voimme odottaa EU:lta kompensaatiota suomalaisille tuottajille”, Orpo kertoi.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
