Talvivaaran sulfaatti huolestuttaa
OULU (MT)
Talvivaaran kaivokselta vesistöihin laskettava sulfaatti huolestuttaa Kainuussa. Kaivosalueelta johdetaan tämän vuoden aikana tavallista enemmän jätevettä, jonka sulfaattimäärä on korkea.
Vesistöihin joutuu noin nelinkertainen määrä sulfaattia normaaliin verrattuna.
Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoo, että poikkeuksellisen suuri purkuvesien määrä johtuu osittain varautumisesta kevään sulamisvesiin.
Nissinen pitää sulfaattipäästöä valitettavana. Tärkeämpää on kuitenkin saada poistettua vesistä metallit. Tässä onnistutaankin ympäristöluvan raja-arvojen mukaisesti.
Periaatteessa sulfaatti voitaisiin poistaa yhtiön hankkimalla käänteisosmoosilaitteistolla. Näin suurien määrien käsittelyyn kahdella linjastolla ei kuitenkaan pystytä.
Nissisen mukaan nyt ollaan monella tapaa poikkeustilanteessa. Kipsisakka-altaan vuoto sotki yhtiön suunnitelmat altaiden tyhjentämisestä jo syksyllä.
Normaalisti Talvivaaran kaivokselta johdetaan sulfaattia vesistöön noin 5 000 tonnia, viime vuonna 5 300 tonnia.
Nyt altaiden tyhjentämisen yhteydessä sulfaattia purkautuu vesiin vajaan 15 000 tonnin lisämäärä. Kun normaali kuormitus lisätään siihen, ollaan lähellä julkisuudessa jo kerrottua 20 000 tonnia.
Nissinen korostaa, että sulfaatti ei ole myrkky. Haitallista se kyllä on.
Sulfaattikuormituksen vaikutuksesta tehdään mallinnus, jonka avulla pyritään myös vähentämään haittoja.
Kaivosyhtiö haluaa myös tyhjentää avolouhoksen jätevesistä, jotta louhintaa voidaan kesällä jatkaa.
Nissinen kertoo, että malmien louhinta on ollut pysähdyksissä viime syksystä alkaen. Kun avolouhos on saatu pumpattua tyhjäksi, louhinta käynnistetään. Se tapahtunee kesä- tai heinäkuussa.
Jäteveden puhdistus ja johtaminen vesistöön on tarkoitus aloittaa heti helmikuun alussa.
Kielteiset uutiset Talvivaaran ympäriltä eivät ota loppuakseen. Torstaina käsitellään Kajaanin käräjäoikeudessa syytettä kihlakunnan syyttäjän ajamaa syytettä julkisrauhan rikkomisesta. Se liittyy viime kevään lintukuolemiin.
Lintuja kuvanneet eivät saaneet syytettä. Sen sijaan paikalle uudelleen menneelle luontoaktivisti Hannu Hyvöselle syyte luetaan.
Hyvönen ihmettelee syyttäjän tulkintaa. Hän sanoo, ettei mennyt häiritsemään kenenkään toimintaa.
Nissinen muistuttaa, että mikään teollisuuslaitos ei voi
sallia vapaata liikkumista alueellaan. Vaaratilanteiden estämiseksi niin tehtaat kuin satamatkin rajaavat alueensa ulkopuolisilta.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
