Eläkeläisetköongelma?
Metsän-
omistajia
on monenlaisia
ja myös niihin
sisältyviä
eläkeläisiä.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi (MT 20.3.), että metsänomistajien ikääntyminen vähentää kiinnostusta puukauppaan.
Juttu ei perustu tutkimuksiin. Tai tulkinta on ainakin hyvin mielivaltainen.
Pyysin Metlalta tutkimuksia sekä soittelin niissä mainituille joillekin tutkijoille. Tulos oli yksiselitteisesti, ettei Metlan tutkimusten perusteella voi tehdä päätelmää, että eläkeläisten vähentäminen tai ikärakenteen nuorentaminen lisäisi puun tarjontaa lehtijutussa mainitulla tavalla.
Metsänomistajia on monenlaisia ja myös niihin sisältyviä eläkeläisiä. On vaarallista syyttää ikääntyviä tässä asiassa yhtenä ryhmänä.
Metlan tutkimuksen mukaan omistajan ikä vähensi puun myyntiä vain noin 0,6 m3/ha/v ja esimerkiksi puun riittävä hinta ja mies omistajana lisäsivät myyntiä huomattavasti. Virkistyskäyttäjäksi ja epätietoiseksi luokitellut myivät kaikkein vähiten, ja nämä seikat vaikuttivat kielteisesti monin verroin enemmän kuin metsänomistajan ikä.
MT:n tulkintaa voisi sanoa ikärasismiksi.
Esko Uusitalo
Äänekoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
