Etelä-Pohjanmaalle oma siipikarjanrehutehdas
Itikka osuuskunta ja eteläpohjalaiset broilerituottajat ovat päättäneet rakennuttaa siipikarjanrehutehtaan Ilmajoen Koskenkorvalle.
Samalla A-Rehu Oy:n toiminta laajenee siipikarjanrehuihin, sillä se vastaa uuden yhtiön tuotannollisista toiminnoista.
Tuotanto keskittyy broilerirehujen valmistukseen.
”Tällä saadaan broileriketjuun lisää elementtejä, joilla palvella kuluttajia. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti”, Itikka osuuskunnan toimitusjohtaja Reijo Flink sanoo.
Oma rehutehdas mahdollistaa tila- ja jopa eräkohtaisten rehustusratkaisujen tekemisen ja laajan kokeilutoiminnan. Tiedonvaihto tilojen ja tehtaan välillä on tiivistä ja tuotekehittelyssä voidaan hyödyntää tilojen kasvatustuloksia sekä tuottajienkin ideoita, Flink kertoo.
”Lisäksi on tärkeää varmistaa kotimaisen rehun saanti myös tulevaisuudessa. Kun rehuteollisuus on itsellä hallussa, koko ketjun läpinäkyvyys kasvaa.”
Vuoden 2013 syksyllä käynnistyvän tehtaan kapasiteetti tulee olemaan 100 miljoonaa kiloa ja valmistuslinjoja tulee kaksi.
Investoinnin myötä A-Rehun tuotantokapasiteetti Koskenkorvalla lähes kaksinkertaistuu.
Kapasiteettia on varattu Flinkin mukaan enemmän kuin aluksi on tarpeen. Tehtaassa voidaan mahdollisesti valmistaa broilerirehujen lisäksi rehua myös muniville kanoille.
Tehdas tulee samalle tontille jolla A-Rehu jo toimii. Lähellä on myös Altia.
Sijainnista on paljon etua, sillä uusi tehdas saadaan pyörimään olemassa olevan henkilöstön voimin. Työllisyysvaikutukset näkyvät lähinnä kuljetuspuolella sekä alueen viljan kysynnän kasvuna. Tavoite on hankkia rehujen raaka-aine lähialueelta.
Flinkin mukaan investointipäätökseen vaikutti Atrian broilerituottajien pitkäaikainen toive ja painostus oman rehutehtaan saamiseksi.
Suunnittelutyötä on tehty kolmisen vuotta ja usko omaan tekemiseen sekä kotimaisen broilerinkulutuksen kasvuun on vahva.
”Meillä on tuottajien tuki takana”, Flink toteaa tyytyväisenä.
Siipikarjanrehutehtaan kustannusarvio viljavarastoineen on noin 14 miljoonaa euroa, josta Itikka osuuskunta rahoittaa noin 5 miljoonaa.
Tuottajat voivat ostaa tehtaan osakkeita sekä sijoittaa pääomaa, mutta osallistuminen on vapaaehtoista. Loppuosa rahoituksesta hoidetaan lainalla.
Rehun hinta tulee olemaan kaikille asiakkaille sama, osakkuudesta riippumatta. Samaan hintaan rehua saavat ostaa myös muiden firmojen tuottajat.
Investointi on osuuskunnalle iso ja Raision, Suomen Rehun ja Satarehun rinnalle tuleva neljäs valmistaja kiristää selvästi kilpailua.
Flink uskoo kuitenkin, että asiakkaita riittää. ”Tuottajat ovat tässä mukana kahta kautta. Meidän on tehtävä hyvää rehua, josta heidän kannattaa maksaa.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
