Ravunviljelystä tuli piristävä sivuelinkeino
Ilkka Raukolan tilan entisessä sikalassa kasvatetaan nykyään rapuja. Sisäaltaassa on noin tuhat yksilöä ja ulkoaltaassa saattaa olla jopa viisituhatta.Tarkkaa määrää ei Raukolakaan tiedä. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoORIVESI (MT)
Ilkka Raukola lampsii vanhan sikalan ovesta sisään. Sisällä on tuhat eläintä mutta hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kuuluu vain vaimeaa lorinaa, kun kylmä vesi virtaa koko lattian täyttävään altaaseen.
Raukola kahmaisee vedestä mustan taimikennon. Jokaisesta suuaukosta roikkuu rusehtavat sakset. Täpläravut pötköttelevät kennoissa kuin japanilaiset bisnesmiehet kapselihotelleissaan.
Raputilalla on vuoden hiljaisin aika. Viimeksi Raukola on myynyt saksiniekkoja uudenvuoden juhliin. Niihin niitä ostettiinkin kiitettävästi ”noin sata kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna”.
Näyttäisi siltä, että suomalaiset oppivat nauttimaan rapuja muulloinkin kuin sesonkiaikaan elo-syyskuussa.
Raukolan omistama yritys Ruokosen rapu myy saksiniekkoja tukkuliikkeisiin ja suoraan kuluttajille. Jälkimmäisille ravut matkaavat usein elävinä linja-auton kyydissä. Laajentaakseen bisnestään Raukola tekee yhteistyötä ravustajien kanssa keräten heiltä eriä toimitettavaksi asiakkaille.
”Pienistä puroista koitetaan kerätä iso virta.”
Ravuilla ei kuitenkaan elä ympärivuotisesti. Tilan päätuotantosuunta on metsätalous ja Raukola vaimoineen käy palkkatöissä.
Suomessa on korkeintaan toistakymmentä kaupallista ravunviljelijää.
Raukolan mukaan luonnonvesistä saatava saalis laskee hintoja ja syö viljelyn kannattavuutta. Kuluttajat ostavat myös halpoja tuontirapuja. Niiden osuus myynnistä on jopa kolmannes.
Kun istukasravuillekaan ei ole enää kysyntää, moni raputila on joko lyönyt hanskat tiskiin tai laajentanut liiketoimintaansa matkailuun. Pito- ja majoituspalvelut järjestävät turisteille kuhunkin vuodenaikaan sopivia rapujuhlia.
Maa- ja metsätalousministeriön teettämässä kansallisessa rapustrategiassa maalaillaan mahdollisuuksia rapujen vientiin. Kysyntää olisi niinkin lähellä kuin Ruotsissa.
Raukolan mukaan vienti edellyttäisi jakeluverkostojen luomista eli yhteistyötä sekä ravunviljelijöiden, ravustajien että tukkuliikkeiden kanssa.
Nykyisellä jakeluverkostolla kotimaiset ravut riittävät nippa nappa omaan käyttöön.
Valtaosa ravustajista on mökkiläisiä ja muita harrastelijoita. Tarjonnan lisäämiseksi heidät täytyisi innostaa pyytämään yli oman tarpeen ja koko ketjun pitäisi ammattimaistua.
Ruokosen rapu myy täplärapuja elävänä ja valmiiksi keitettynä.
”Joka vuosi tulee myytyä jokusia kymmeniätuhansia rapuja”, Raukola laskee ja huomauttaa, että rapujen tukku- ja kuluttajahinnan välinen ero on kova.
Kaikesta huolimatta Raukola pitäytyy rakastamassaan bisneksessä.
”Tämä on kivaa, sillä mielenkiintoinen elukka herättää aina keskustelua ja positiivisia väristyksiä ihmisissä. Ravut liittyvät juhliin, yhdessäoloon ja lapsuuden ravustuskokemuksiin.”
Raukolat eivät itse varsinaisesti vietä rapujuhlia, mutta kokoontuvat joskus keittiöön herkuttelemaan yksisaksisia yksilöitä ja testaamaan reseptejä. Perheen yhdessäoloon ei snapseja tarvita.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
