Pienoisnäyttely kunnioittaa A.E. Järvisen elämäntyötä
Suomen Metsästysmuseon pienoisnäyttelyllä kunnioitetaan eräkirjallisuuden klassikon ja esikuvan A. E. Järvisen elämäntyötä. Hänen kuolemastaan tuli elokuussa kuluneeksi 50 vuotta.
Aarne Erkki Järvinen tunnetaan monipuolisuudestaan kirjailijana, taiteilijana ja Lapin kairojen erämiehenä. Hän kirjoitti jo nuorena lukiolaisena novelleja sekä runoja, ja ylioppilaaksi tultuaan kiintymys luontoon sai hänet valitsemaan metsätieteiden opinnot arkkitehdin ammatin sijaan.
Yliopistoaikoinaan Järvinen opiskeli myös Ateneumin iltakoulussa ja myöhemmin Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Valmistuttuaan metsänhoitajaksi Järvinen hakeutui Lappiin vakituiseen työhön toimien uransa loppuajan ylimetsänhoitajan vakanssilla arvioimistoimiston johtajana.
Ensimmäisinä Lapin vuosina syntyi se henkinen varasto, josta Järvinen tulevina vuosina saattoi kirjailijana ammentaa. Erämaan kauneus oli hänelle merkittävä innoittaja.
Erätaidon oppeja nuori metsänhoitaja imi ikänsä erämaissa asuneilta esikuviltaan. Pitkillä työmatkoilla kairoissa ravinto hankittiin suoraan luonnosta metsästämällä ja kalastamalla.
Mieluisinta metsästystä oli huurremetsojahti, jota Järvinen on kuvannut sekä akvarelleissaan että lastuissaan.
A. E. Järvinen kirjoitti yli 20 kaunokirjallista teosta, Turkisriistan pyynti -oppaan sekä lukuisia artikkeleita luontoon ja eränkäyntiin liittyen.
Näyttelyssä on valokuvia, Järvisen erävarusteita sekä kirjallista tuotantoa Suomen Metsästysmuseon kokoelmista.
Näyttely on esillä vuoden loppuun saakka. Näyttelyn yhteydessä Suomen Metsästysmuseon kuukauden kokoelmalöytönä on A. E. Järviselle kuulunut kynä, jonka varsi on tehty karhun siitinluusta.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
