EU ei ole luontokokonaisuus
vierasyliö
Ympäristöongelmat ovat opettaneet, että pysyviä ratkaisuja on löydettävissä vain yhteisillä kansainvälisillä toimilla.
Maapallolla eri valtiot pyrkivät luomaan itsestään kuvan ympäristöstä huolehtivana alueena olemalla ympäristönsuojelun suunnannäyttäjänä tai esimerkkinä. Eurooppa on halukas saamaan tämän mainettaan parantavan leiman itselleen.
Euroopan yhdentyminen on tapahtunut taloudellisin perustein ja vähitellen. Nyt ollaan 27 valtion EU-kokonaisuudessa.
On selvää, että sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset erot maiden kesken ovat liian suuria. Yhtenäisen hallinnon aikaansaaminen toimivaksi yhteisöksi ei onnistu. Edes liitovaltioratkaisu ei voi poistaa maiden välillä olevia eroja. Ne eivät ole vain hallinnollisia.
Kun ympäristöpäätöksiä tehdään, on oltava käsitys ongelman laajuudesta ja muutettavan tekijän nykytilasta sekä kehityssuunnasta. Tieto on tällöin keskeinen ja samankaltaisin perustein ylläpidettävät tilastot luotettavia, kansainvälisesti vertailukelpoisia.
Keskustelu maapallon muiden osien kanssa ei voi olla luontevaa ja sopimukseen johtavaa, jos eurooppalainen tieto on koottu hyvin hajanaisesti ja vaihtelevasti maaryhmittäin.
EU:ssa käytetään monenlaista aluejakoa kuvailtaessa ympäristökysymyksiä. Sen perustan antaa aikoinaan kasvupisteenä ollut Euroopan Talousyhteisö, josta on nyt tullut 15 maan Länsi-Euroopan ryhmä. Tähän ryhmään kuuluvat myös Suomi, Ruotsi ja Tanska.
Ympäristökokonaisuuden kannalta on hankalaa, etteivät edes kaikki Pohjoismaat ole siinä mukana: Norja ja Islanti puuttuvat.
Luonnon arvioinnissa näkyy erilaisuus toisessa EU:n ryhmässä. Se on 10 maan muodostama Keski-Euroopan ryhmä, jossa puolestaan ovat erilaisuutta lisäämässä esimerkiksi Itämeren maat, Latvia, Liettua, Viro ja Puola sekä eteläiset Kypros ja Malta. Sitten on vielä lisäksi EU:n ulkopuolinen EFTA-maiden, Islanti, Norja ja Sveitsi, liittymä.
Maiden välinen yhteistyö luontoasioissa ja monenasteinen kumppanuus on osoittanut, että mukana on oltava myös Itä-Eurooppa. Niinpä tietoja ympäristöstä koottaessa tarkasteltavana on jälleen kolme erillistä aluekokonaisuutta. Itä-Eurooppaan kuuluvat Valko-Venäjä, Venäjä, Moldova ja Ukraina. Tätä suppeampi on toinen, Kaukasuksen ryhmä, johon kuuluvat Armenia, Azerbaitsan ja Georgia.
Luontotekijöiden osalta merkitykselliseksi on osoittautunut yhteistyö Keski-Aasian kanssa. Tähän ryhmään kuuluvat Tadzikistan, Kirgisia, Kazakstan, Turkmenistan ja Uzbekistan. Joissakin tietokokonaisuuksissa on vielä mukana Länsi-Balkanin alue ja muun muassa sen köyhät valtiot kuten Albania sekä Bulgaria ja Romania.
Ympäristönsuojelusta on EU:ssa voimassa yli 200 direktiiviä ja maailmalla on aikaansaatu yli 100 ympäristönsuojelun sopimusta. Näiden toimeenpano kansallisilla päätöksillä on lähes mahdotonta.
Tilastoalueella on 53 maata, joilla on omat kulttuurinsa sekä väestöllä erilaiset edellytykset ymmärtää ja toteuttaa valittuja ratkaisuja. Kullakin maalla on erilaiset käsitykset ympäristölle asetettavista laatutekijöistä. Kriteerit muodostavat perustan sille tasolle, johon ympäristön lupamenettelyssä pyritään.
EU on talousjärjestö, joka valvoo muun muassa sitä, ettei maittain aseteta erilaisia vaatimuksia toimintojen sijoittumiselle. Niistä voisi helposti tulla kilpailua rajoittava tai suuntaava este.
Tästä seuraa, että tasoa määräävä pilaantumisen yhtenäistämisdirektiivi asettuu köyhimmän tai haluttomimman maan minimitasolle. Kärsijäksi ainakin ympäristön laadun osalta jää korkeaa ympäristöntasoa tavoitteleva maa kuten Suomi.
Tilanne on vielä vaikeampi luonnon monimuotoisuuden kanssa.
Laajasti tarkasteluna EU:n laajuinen luonnontieteellinen alue sisältää hyvin erilaisia ekosysteemejä, joita ei voi tarkastella hallinnollisesti yhdessä. Näyttää ilmeiseltä, että jo lähitulevaisuudessa on nykyistä useammin suojelu- ja hoitotoimet suunniteltava pienempinä kokonaisuuksina kuin EU. Brysselin keskusjohtoisuus ei tähän sovi.
Eurooppa kuuluu saastuneimpiin maanosiin. Se on ollut sitä jo kauan. Taloudelliset tavoitteet ovat hallinneet asukkaiden elämää ja samalla sietokyky ja halu monen ympäristön pilaantumisseikan osalta on korkea. On ollut pakko sietää jopa epäterveellisiä pitoisuuksia, vaikka niistä ei ole ennen tiedettykään.
Etelä- ja Keski-Euroopassa on hygienia- ja terveysajattelu toisenlaista kuin puhtautta vaativissa Pohjoismaissa. Tämä näkyy myös siinä vaatimustasossa, joka halutaan asettaa ympäristön pilaamiselle sekä ennen muuta halussa maksaa tästä tasosta. Eräillä ympäristön aloilla ei ole EU:n alueelle edetty juuri lainkaan.
On nähty, että köyhyys on keskeinen ympäristön vihollinen. Välttämättä ei puutu tahtoa estää ympäristön tilan heikentyminen, mutta tärkeämpänä pidetään rahan riittämistä johonkin muuhun. Tästä tilasto-ongelmasta antaa esimerkin EU-tilastoissa olevat Bulgaria ja Romania.
Ympäristönsuojelussa vaaditaan kansainvälisiä ratkaisuja. Niiden tulee sopia yhteen koko maailman väestön tilanteen kanssa. On huolehdittava siitä, että alalla jo pidemmälle sekä tietotasossa ja taloudellisissa edellytyksissä ehtineet maat eivät joudu tästä kärsimään.
Kilpailun nimissä tulee hyväksyä näille maille tulevat tai niissä jo olevat suuremmat ympäristön laatukriteerit kuin niihin vasta pyrkimässä oleville kehitysmaille.
EU:ta tulee tämän vuoksi hajottaa pienempiin kokonaisuuksiin, jotka ottavat huomioon kansallisia eroja. Samalla mahdollistetaan luontotyyppien erilaisuuden ja niiden hoidon tarve.
OLLI PAASIVIRTA
Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
