Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Tero Vauraste irtisanoutui – mielii Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi
Tero Vauraste aloitti toimitusjohtajana joulukuussa.
Tero Vaurasta aloitti kuljetuspalvelyhtiö Nurminen Logisticsin toimitusjohtajana joulukuussa. LEHTIKUVA / Roni RekomaaKuljetuspalvelyhtiö Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Tero Vauraste on irtisanoutunut tehtävästään. Myöhään sunnuntai-iltana julkistetussa pörssitiedotteessa kerrotaan, että Vauraste jättää tehtävänsä viimeistään 24. elokuuta.
Vauraste aloitti toimitusjohtajana joulukuussa. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa valtion omistaman jäänmurtajayhtiö Arctian toimitusjohtajana. Tästä tehtävästä hän lähti vuoden 2018 lopulla.
Hän on hakenut myös Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi ja toivoi, ettei hänen nimeään julkistettaisi pääjohtajahaun yhteydessä. Haku päättyi perjantaina.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan paikka vapautui, kun virkaa hoitanut Juhana Damski nimitettiin ympäristöministeriön kansliapäälliköksi.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
