Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmien vakauttaminen kestää koko syksyn, kertoo kaupunginhallitus
Palkanmaksuongelmat alkoivat keväällä kaupungin palkkajärjestelmän muutoksesta.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen tulee elokuun aikana tilaamaan ulkopuolisen selvityksen palkanmaksuongelmiin johtaneista syistä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmien vakauttaminen normaaliksi kestää koko syyskauden, arvioi Helsingin kaupunginhallitus.
Tiedotteessaan kaupunginhallitus kertoo, että palkkavirheet ovat kesän aikana vähentyneet tehotoimenpiteillä. Tilanne ei ole kuitenkaan hyväksyttävällä tasolla, ja siksi syyskaudella toimenpiteitä kiihdytetään edelleen, kaupunginhallitus kertoo.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen tulee elokuun aikana tilaamaan ulkopuolisen selvityksen tilanteeseen johtaneista syistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


