Tilatukeen suunniteltuapienempi leikkaus
BRYSSEL (MT)
Joulukuussa maksettavaa tilatukea leikataankin vain 2,45 prosenttia, eikä neljä prosenttia kuten aiemmin on kerrottu.
Taustalla on EU-komission päivitetty arvio ensi vuoden budjettimenoista. Edelliseltä vuodelta yli siirtyvät tulot ovat aiemmin arvioitua suuremmat, joten rahaa on käytettävissä enemmän myös maataloustukeen.
Leikkauksen pienentäminen vaatii vielä EU-maiden hyväksynnän. Jos jäsenmaat vastustavat, neljän prosentin leikkaus jää voimaan.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää leikkauksen pienentymistä tärkeänä viljelijöille.
”Komissio menee oikeaan suuntaan lisätessään maksuja. Viljelijöille kuuluvat rahat on saatava maksuun ajoissa ja viimeistä euroa myöten. Jäsenmailta vaaditaan nyt vastuullista politiikkaa ja komissiolta nopeutta laskelmien tekemiseen”, Marttila sanoo.
Tilatukea maksetaan kaikille EU:n viljelijöille. Suomessa sen suuruus on tällä hetkellä A-alueella 246,76 euroa/ha, B-C1-alueella 201,00 euroa/ha ja C2-C4-alueella 166,74 euroa/ha.
Leikkaus koskee 2 000 euron ylittävää osaa tilatuesta.
Esimerkiksi B-alueella sijaitsevalla sadan hehtaarin tilalla tuki putoaa runsaat 400 euroa vuodessa.
Tilatukea joudutaan leikkaamaan, koska unionin budjetti pienenee rahoituskaudella 2014–2020. EU-maiden päämiehet sopivat rahoituskehyksistä viime helmikuussa.
Uusi noin kymmenen euron leikkaus hehtaaritukeen odottaa vuonna 2015, kun rahat Etelä-Suomen nautatukeen kootaan tilatukea nipistämällä.
Kaikkiaan EU käyttää tilatukeen ensi vuonna vajaat 44 miljardia euroa, josta Suomen osuus on runsaat 500 miljoonaa euroa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
