Suomi ja EUetsivät edelleen hiilinieluratkaisua
Suomi ja Euroopan unioni ovat neuvotelleet pian kaksi vuotta, kuinka Suomelle hyvitetään Durbanin ilmastokokouksessa vuonna 2011 syntynyt hiilinielupäätös. Ratkaisuun ei ole päästy.
Suomen metsän- ja maankäyttö muuttui ilmastokokouksen päätöksen perusteella hiilinielusta kasvihuonekaasujen päästölähteeksi.
Puuston tilavuus Suomen metsissä kasvaa. Samalla kasvaa hiilinielu eli metsien kyky sitoa hiilidioksidia.
”Suomen metsät ovat merkittävä hiilinielu. On hullu tilanne, että Kioton pöytäkirjan päästöjen laskennassa Suomen metsien kyky sitoa hiilidioksidia katsotaan miinusmerkkiseksi”, sanoo Harri Laurikka ympäristöministeriöstä.
Hän on Suomen pääneuvottelija kansainvälisissä ilmastokokouksissa.
Suomi taipui ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) johdolla itselleen epäedulliseen ratkaisuun, jotta koko ilmastosopimus ei olisi kaatunut.Sivu 10
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
