Traktorikaupoille ei ehditty syyskuussa
Traktoreita myyntiin syyskuussa lähes neljännes vähemmän kuin vuotta aiemmin, mikä saattaa johtua siitä, että puinnit ovat pahasti myöhässä ja kesken. Kaupoille ei yksinkertaisesti ehditty.
Tuoreen traktoritilaston mukaan syyskuussa ensirekisteröitiin 172 maataloustraktoria, mikä on 52 traktoria vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa.
Traktorimarkkinoilla ehdittiin jo huokaista, kun kysyntä näytti elpyvän hiljaisen edelliskesän jälkeen. Rekisteröinnit kasvoivat kolme kuukautta peräkkäin.
Syyskuun lopahdus painaa myös tämän vuoden kokonaisrekisteriennustetta, ja saattaa olla, että menekki vajoaa 2 900 traktoriin.
Syyskuun loppuun mennessä on rekisteröity 2 338 maataloustraktoria, mikä on runsaat kymmenen prosenttia viime vuotta vähemmän.
Vuoden viimeinen neljännes on perinteisesti vuoden hiljaisin, kun rekisteröintejä siirretään hartiavoimin vuodenvaihteen yli.
Valtra vahvisti asemiaan syyskuussa, jolloin Suolahdessa koottuja traktoreita myytiin enemmän kuin muita yhteensä. Tehdasremontista johtunut markkinaosuuden notkahdus alkuvuonna on lähes kiritty umpeen.
Kakkosena olevan John Deeren vuosi on ollut mollivoittoinen ja syyskuussa myynti sakkasi tavallistakin enemmän. Kuukauden aikana rekisteriin tuli 21 Jontikkaa, mikä on 31 vähemmän kuin vuosi sitten.
Ero tilaston kolmantena olevaan Massey-Fergusoniin on kutistunut viime vuodesta merkittävästi, mutta mitalistien järjestys ei enää tänä vuonna muutu.
Tilastossa neljäntenä ja viidentenä majailevien New Hollandin ja CaseIH:n myynti on laskenut kärkikolmikkoa vähemmän ja Agritek on kivunnut suvereenisti kakkoseksi traktoritalojen listalla.
Agritekin kahden merkin markkinaosuus nousi 17,5 prosenttiin syyskuun lopussa, kun kolmantena oleva Hankkija on myynyt John Deereä runsaan 14 prosentin edestä.
Valtran rinnalla myytävä Fendt on kasvanut vahvasti tänä vuonna ja markkinaosuus on lähes kaksinkertaistunut syyskuun lopun 4,6 prosenttiin.
Talousnäkymien heikkeneminen näyttää hyydyttävän myös traktoriksi rekisteröitävien mönkijöiden myynti. Kauppa kävi edelleen hyvin, mutta puolentoista vuoden kasvuputki katkesi syyskuussa.
Mönkijöitä rekisteröitiin silti saman verran kuin Valtraa, John Deereä, Massey-Fergusonia ja New Hollandia yhteensä.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
