Lemminkäinen keskittää toimintaansa isoihin keskuksiin
Rakennusyhtiö Lemminkäinen aikoo supistaa yli 70 toimipaikan verkostoaan lakkauttamalla toiminnan erityisesti pienillä paikkakunnilla. Vähennykset aiotaan tehdä vuoden loppuun mennessä.Lemminkäinen kertoi torstaina aamulla vähentävänsä noin 500 työntekijää, joista puolet Suomesta.
Toimitusjohtaja Timo Kohtamäen mukaan suurin osa tästä on pysyvää vähennystä.
”Kevennämme meidän alueellista verkostoamme merkittävästi Suomessa, ja tietysti se tarkoittaa sitä, että keskitämme toimintoja suuremmille paikkakunnille ja kasvukeskuksiin.”
Lemminkäisellä on Kohtamäen mukaan konttoritoimintoja yli 70 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi kymmeniä asvalttitehtaita.
Vähennysten taustalla on huono markkinatilanne.
”Suomessa reagoidaan erityisesti huonoon markkinatilanteeseen ja ehkä sitten Suomen ulkopuolella myös suhdannevaihteluun.”
Ensi vuodesta Kohtamäki odottaa vaikeaa.
”Tällä hetkellä talorakentamisen volyymeissa ollaan sillä tasolla, missä oltiin 2009. Nyt kun yleinen taloustilanne näyttää pikemminkin heikkenemisen merkkejä, niin on helppo arvioida, että ensi vuosi rakentamisessa on vielä vaikeampi.”
Suomen lisäksi yksikköjä vähennetään Norjassa.
Lemminkäisen tulos ennen veroja painui huhti-kesäkuussa lähes 20 miljoonaa euroa tappiolle. Kohtamäki kuvaa tulosta huonoksi.
Hänen mukaansa Lemminkäisellä on edelleen parhaat mahdollisuudet kasvaa Venäjällä ja Skandinaviassa. Yhtiö toimii myös Baltian maissa, Puolassa ja Kiinassa sekä tytäryhtiö Lemcon Networksin kautta maailmanlaajuisesti.
Lemminkäisen 8 200 työntekijästä yli 3 000 toimii ulkomailla. 2,3 miljardin euron liikevaihdosta ulkomaiden osuus oli viime vuonna noin 940 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
