Keskusta haluaa Suomesta lapsi- ja perhemyönteisemmän: "Perheiden arjessa pärjäämistä on tuettava laajentamalla perhekeskukset ja kotiapu kaikkialle Suomeen"
Tilastokeskuksen tuoreimman ennusteen mukaan Suomen väkiluku alkaa pienentyä vuonna 2031.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan keskustelualoitteella pyritään hakemaan yhteisymmärrystä yli puoluerajojen siitä, miten Suomesta rakennetaan lapsi- ja perhemyönteisempi. Kuva: Hanna LinnoveKeskustan eduskuntaryhmä haluaa, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta. Eduskuntaryhmä on tehnyt asiasta keskustelualoitteen.
Keskustan aloitteen taustalla on tulevaisuudessa pienentyvä väkiluku. Tilastokeskuksen tuoreimman ennusteen mukaan Suomen väkiluku alkaa pienentyä vuonna 2031.
"Tulevaisuuteen voidaan kuitenkin vaikuttaa. Politiikan tehtävänä on rakentaa sellaista Suomea, jossa tulevaisuuteen voi luottaa. Suomea, jossa perheitä tuetaan, jossa lapsi on tervetullut eri elämäntilanteisiin ja jossa jokaisen henkilökohtaista lapsilukutoivetta kunnioitetaan", eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli sanoo tiedotteessa.
Kallin mukaan työttömyys ja pätkätyöt luovat epävarmuutta. Siksi työllistävää politiikkaa onkin jatkettava ja sosiaaliturvaa uudistettava niin, että myös pätkätyöläiset ja pienyrittäjät saavat lisää varmuutta toimeentuloonsa. Myös työn ja perhe-elämän yhdistämistä on helpotettava perhevapaat uudistamalla, paikallista sopimista ja joustavia järjestelyjä lisäämällä sekä sosiaaliturvaa uudistamalla.
"Perheiden arjessa pärjäämistä on tuettava esimerkiksi laajentamalla perhekeskukset ja kotiapu kaikkialle Suomeen. Pienituloisimpien perheiden toimeentuloa on edelleen helpotettava. Tavoitteena on oltava lapsiperheköyhyyden poistaminen Suomesta. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadusta ja tasa-arvosta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa", Kalli toteaa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan keskustelualoitteella pyritään hakemaan yhteisymmärrystä yli puoluerajojen siitä, miten Suomesta rakennetaan lapsi- ja perhemyönteisempi.
"Lapsi- ja perheystävällinen yhteiskunta on parasta lääkettä vauvapulaan. Kyse ei ole siitä, että politiikan puolelta lähdetään sorkkimaan ihmisten henkilökohtaisia valintoja saati syyllistämään ketään. Kyse on siitä, että luomme edellytyksiä ihmisten toiveiden toteutumiselle, sille että jokainen voisi päästä haluamaansa lapsilukuun ja perhemuotoon, ja että lasten ja perheiden näkökulma on mukana kaikessa päätöksenteossa", Kurvinen sanoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
