viiden vuorokauden sää sää eilen Sää muuttuuepävakaiseksi
KORKEAPAINE VÄISTYY ITÄÄN ja sää muuttuu epävakaiseksi. Lähipäivien aikana maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu kaksi sadealuetta. Lapissa on kuitenkin pääosin poutaa. Myös viikonloppuna sää jatkuu epävakaisena.
PÄIVÄLÄMPÖTILA KOHOAA LÄHIPÄIVINÄ vielä monin paikoin 20 asteen yläpuolelle, sateessa on kuitenkin viileämpää. Lapissa lämpötila jää pääosin 12 ja 20 asteen välille ja viikonloppuna myös maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on 15 ja 20 asteen välillä. Yön alin lämpötila on enimmäkseen 5 ja 15 asteen välillä.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on pääosin 10–20 milliä, Lapissa voi sataa vähemmän ja maan keskiosassa paikoin 20–40 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana laaja sää on epävakaista. Lämpötila on vuodenaikaan nähden melko tavanomainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
