VIERASKOLUMNI Vallan arki
Uutisten ja hyvien leffojen lisäksi en juuri seuraa television tarjontaa mutta muuan tanskalainen sarja on saanut minut ansalankoihin.
Olen jo reilun parin vuoden
ajan seurannut kuinka kuvitteellinen keskustaliberaali Birgitte Nyborg johtaa todellisen Tanskan todellisia ongelmia maansa pääministerinä ja nyttemmin uuden puolueensa rakentajana.
”Vallan linnake” on sarjan suomalainen nimi ja sen tarjoilee meille ruotsinkielinen Yle Fem oikein miellyttävällä tavalla.
Politiikka ja vallan kulissit ovat olleet jo sivistyksen juurilta draaman aiheina. Takavuosina oli hupaisaa rentoutua brittiläisen ”Yes, minister” -sarjan nerokkaan valtiosihteerin puuhailuja seuratessa eikä amerikkalainen ”West Wing” tylsistyttänyt presidentin ja kongressin vääntöjen loputtomilla yksityiskohdillaan.
Mutta Vallan linnake tulee vieläkin lähemmäksi, ellei jopa ihon alle. Tanska on kuin Suomi: pieni, maataloustaustainen pohjoismaa Euroopan unionissa, jossa demokratia on vakiintunutta mutta ei tylsää.
Sarja onnistuu tuomaan vallankäytön alta esille ihmisen unelmineen, pyrkimyksineen, petoksineen ja pettymyksineen. Kokemuksesta voin sanoa, että sarjassa on paljon pelkistettyä todellisuutta, jota ei todellakaan ole kuvattu ryppyjä silotellen.
Voisiko sarjan lähtökohta olla totta? Voisiko keskiluokkaisesta nuoresta, koulutetusta perheenäidistä kuoriutua pääministeri rehellisen ja sujuvan sanankäytön ja oikea-aikaisen myötätuulen avulla?
Kymmenen vuotta sitten tälle olisivat oikeat asiantuntijat nauraneet suloisesti. Politiikkaan luotiin ammattilaisia puolueiden nuorisokouluissa, ei keittiöissä eikä opettajainhuoneissa. Tänään sattuma ja mediaosaaminen suosivat hyvin valmistautuneita aikansa hengen ymmärtäjiä, hetkeen tarttuvia.
Onneksi vastaus ei ole näin yksinkertainen sarjassa eikä tosielämässä. Nousu asemiin ei tarkoita niissä pysymistä eikä niissä menestymistä. Sarja avaa erittäin uskottavalla tavalla ihmisen arvojen
sovittamista politiikan todellisuuteen.
Kysymys ei viime kädessä ole vain poliittisista näkemyksistä vaan siitä, miten onnistumme pitämään arvoistamme kiinni.
Uusissa jaksoissa entisen pääministerin yritys
muodostaa keskustaliberaali puolue törmää vaalirahaan, etujärjestövaltaan, monikulttuurisuusvihaan ja sisäiseen vallantavoitteluun jo ennen oikeaa menestystään. Jos on poliitikon vaikeaa säilyttää puhdas aatteellisuutensa, on se sitä myös vallan peilille, medialle.
Sarjan älykkäin jännite onkin tässä: mitä poliitikot puhuvat ja tekevät – ja miltä se saadaan näyttämään ja kenen edun nimissä? Teemat ja asetelmat tuntuvat joskus todemmilta kuin eletty elämä – jaksoja on joskus pakko katsoa Yle Areenan puolelta uudelleen.
Sarjan tekijöillä on tietynlainen lapsenusko hyvän voittamiseen myös politiikassa. Totuus ei aina ole noin luterilaista. Toisaalta on ihailtavaa, että poliitikkoja ei automaattisesti leimata omaa etuaan tavoitteleviksi pahoiksi paskiaisiksi. Tässä kohtaa ympäristö on vihapuheineen pelottavassa muutoksessa, myös meillä.
Poliitikko on ihminen. Ihmiset tarvitsevat vallassa ja oppositiossa samoja asioita: luottamusta, kunnioitusta, ystäviä, kannustusta ja kiitosta.
Se arvosteluhan kuuluu niihin luontaisetuihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
