Hamasin kontrolloiman alueen ministeriö: Kymmeniä kuolleita iskussa pakolaisleiriin – Hamas syyttää Israelia
Yhdysvalloissa mielenosoittajat keskeyttivät senaatin komitean istunnon ja vaativat tulitaukoa Israelin ja Hamasin konfliktissa.
Kuvakaappaus AFPTV:n videokuvasta Gazan eteläosassa Jabalian pakolaisleiriltä, jossa ihmiset etsivät iskun jäljiltä eloonjääneitä tiistaina 31. lokakuuta. AFP/Lehtikuva.Äärijärjestö Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriön mukaan ainakin 50 ihmistä on kuollut ja noin 150 haavoittunut Israelin ilmaiskussa Jabalian pakolaisleiriin Gazan pohjoisosassa. Israelin asevoimat ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Jabalia on suurin Gazan kahdeksasta pakolaisleiristä. YK:n heinäkuussa tekemän rekisteröinnin mukaan siellä oli hieman yli 116 000 pakolaista, kertoo BBC.
Ensimmäiset pakolaiset saapuivat leiriin vuoden 1948 sodan jälkeen. Leiri on kooltaan vain 1,4 neliökilometriä, mutta se on tiheästi asuttu.
Shatin pakolaisleirin ohella Jabalia sijaitsee alueella, jonka Israel on määrännyt evakuoitavaksi.
Yhdysvalloissa kätensä punaiseksi värjänneet mielenosoittajat keskeyttivät senaatin määrärahakomitean istunnon ja vaativat tulitaukoa Israelin ja äärijärjestö Hamasin konfliktissa.
Mielenosoittajat vaativat myös, että Yhdysvallat lopettaa Israelin sotatoimien rahoittamisen.
Komitean istunnossa ulkoministeri Antony Blinken ja puolustusministeri Lloyd Austin olivat puhumassa miljardien dollarien sotilasavusta muun muassa Israelin ja Ukrainan tukemiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

