Ruotsin vaalitulos vahvistetaan todennäköisesti vasta sunnuntaina
Viranomaiset myöntävät tiedotteessa ääntenlaskennan vieneen oletettua enemmän aikaa.
Viranomaiset myöntävät tiedotteessa ääntenlaskennan vieneen oletettua enemmän aikaa. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTORuotsin vaaliviranomainen suunnittelee vahvistavansa valtiopäivävaalien lopullisen tuloksen sunnuntaina.
Viranomaisten tiedotteen mukaan lääninhallitusten tavoitteena on saada omat laskentansa valmiiksi lauantaina iltapäivällä. Sen jälkeen vaaliviranomainen vahvistaa paikkajaon ja valtiopäiville valitut edustajat.
Viranomaiset myöntävät tiedotteessa ääntenlaskennan vieneen oletettua enemmän aikaa. Yksi merkittävä syy heidän mukaansa on, että yllättävän moni on äänestänyt ennakkoon hyvin lähellä vaaleja. Ruotsissa voi äänestää ennakkoon vielä vaalipäivänäkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
