Sosiaali- ja terveysvaliokunta äänestänee illalla, viekö se hallituksen sote-vastineen vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi
Menettely voidaan aloittaa siinä tapauksessa, jos on syntynyt epäilys hallituksen esityksen perustuslaillisuudesta.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksen alussa eduskunnassa tänään. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAASosiaali- ja terveysvaliokunta äänestänee tänä iltana siitä, viekö se osia hallituksen sote-vastineista vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, sanoi puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) aamun kokouksen jälkeen.
Keskustelu tästä eduskunnan työjärjestyksen pykälän 38 mukaisen menettelyn aloittamisesta jäi Kiurun mukaan perjantaina kesken. Menettely voidaan aloittaa siinä tapauksessa, jos on syntynyt epäilys hallituksen esityksen perustuslaillisuudesta.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja sihteeristö kävivät aamupäivällä kertomassa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, miten se voi asiassa edetä.
"Normaali keino yleensä kaikissa valiokunnissa työskentelyyn on, että käydään läpi materiaali ja tarvittaessa kutsutaan asiantuntijoita kuultavaksi epäselvien kohtien selvittämiseksi," sanoi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.).
Sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti kuitenkin jo keskiviikkona, ettei se enää kuule ulkopuolisia asiantuntijoita. Kiuru oli äänestyksen aikaan puhemiesneuvoston kokouksessa.
"Kun valiokunta on vakuuttunut, että mietinnöstä on tulossa perustuslain mukainen, se valmistaa mietintönsä. Mikäli silloin vieläkin on epäselvyyttä siitä, onko se perustuslain mukainen vai ei, asia voidaan työjärjestyksen 38 pykälän mukaan siinä vaiheessa lähettää perustuslakivaliokuntaan", Lapintie sanoi.
Lapintien mukaan on sote-valiokunnan asia selvittää, millä tavoin perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyt asiat tulevat lopullisessa mietinnössä asianmukaisesti otettua huomioon. Hallituksen esitysten perustuslaillisuuden arviointi ei Lapintien mukaan kuulu hänelle eikä sihteeristölle, vaan siihen tarvitaan koko perustuslakivaliokunta.
"Perustuslainmukaisuuden arviointi ei kuulu perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle eikä sihteeristölle. Ainoastaan perustuslakivaliokunta voi valiokuntana tehdä tämän tärkeän arvion", Lapintie painotti.
Hän ei kommentoinut maanantaiaamuna käydyn keskustelun sisältöä, koska se on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kesken oleva asia.
"Tämä meidän niin kutsuttu taustamuistiomme ei ole julkinen. Se on annettu sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja on heidän käsissään päättää, millä tavalla he sitä käsittelevät ja julkistavatko sen vai eivät."
Kiurun mukaan myös tästä asiasta päätetään todennäköisesti kello 18 alkavassa kokouksessa.
Hän vierittää edelleen palloa hallitukselle: "Sote-uudistus voi edetä vain, jos saamme valtioneuvostolta sellaiset nuotit, että orkesteri voi soittaa, hän toisti, mutta ei kertonut, onko hallitukselta jo pyydetty täydennystä aiemmin annettuihin vastineisiin".
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

