Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi sairaalahoitoon koronatartunnan vuoksi
83-vuotias Berlusconi on toiminut kolmeen otteeseen Italian pääministerinä.Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on viety sairaalaan. Berlusconilla todettiin aiemmin tällä viikolla koronavirustartunta.
Berlusconin edustajan mukaan ex-pääministeri vietiin San Raffaelen sairaalaan Milanossa torstai-iltana sen jälkeen, kun hän oli kärsinyt oireista. Edustajan lähettämän tiedotteen mukaan Berlusconin terveyden vuoksi ei ole syytä huoleen.
San Raffaelen sairaalan edustaja Alberto Zangrillo kommentoi keskiviikkona italialaislehti Corriere della Seralle, että Berlusconin tartunta on oireeton.
83-vuotias Berlusconi on toiminut kolmeen otteeseen Italian pääministerinä vuosina 1994–95, 2001–2006 sekä 2008–11. Lisäksi hänet tunnetaan merkittävänä media-alan vaikuttajana kotimaassaan. Berlusconi omisti aiemmin myös menestyneen italialaisen jalkapalloseura AC Milanin.
Italia on kärsinyt pahasti koronaviruspandemiasta. 60 miljoonan asukkaan maassa on rekisteröity yli 270 000 koronavirustartuntaa ja yli 35 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Miljoonaa asukasta kohti Italiassa on koronavirukseen liittyviä kuolemia 587. Suomessa vastaava luku on tilastosivusto Worldometerin mukaan 61. Worldometerin luvuissa on ollut ajoittain epäjohdonmukaisuuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

