
Jääpadot ihastuttavat tulvaturisteja ja työllistävät palokuntaa – katso kuvia Kiiminkijoelta
Jääpadot uhkasivat Markku Rantasuon kotitaloa Kiiminkijoen varressa. Pelastuslaitos riensi apuun ennen kuin asukas itse ehti suojata kotiaan.
Pelastuslaitos suojasi Markku Rantasuon kotitalon Kiimingin keskustassa maanantai-iltana. Kuva: Pekka Fali
Jäälohkareet ovat patoutuneet monin paikoin Kiiminkijoella. Kuva Alakylästä tiistaina 12. huhtikuuta. Kuva: Pekka Fali
Jäälohkareita on vyörynyt sillankaiteeseen asti. Pertti Kälkäjä kuljettaa Honkaseen menevät koululaiset traktorilla tulvan läpi. Kaisa Puurunen ulkoilemassa lastensa Nikolaksen ja Vivekan kanssa. Kuva: Pekka Fali
Matti Ylisiurua saapui Oulun keskustasta katsomaan Kiiminkijoen jääpatoa Alakylään. Kuva: Pekka FaliOulu (MT)
Kiiminkijoella jääpadot houkuttelivat tiistai-iltapäivänä kymmeniä ihmisiä Alakyläntien sillan kupeeseen seuraamaan luonnonnäytelmää. Tilanne on kuitenkin monin paikoin uhkaava.
Kiimingin keskustassa joen rannassa asuva Markku Rantasuo sai maanantaina pelastuslaitokselta apua kotitalonsa suojeluun.
"Yhdeksän aikaan illalla soittivat ovikelloa ja toivoivat, etten nosta syytettä, jos vähän mylläävät pihaa", Rantasuo kertoo.
"Kyllä täytyy nostaa hattua. Kolme tuntia tekivät töitä. Siirsivät lumet syrjään, käärivät muovit seiniä vasten ja toivat sepeliä."
Vesi oli tiistaiaamupäivällä muutaman metrin päässä talosta.
"Jos kymmenen senttimetriä nousee vesi, se on kivijalan korkeudella", hän arvioi. Rantasuon mukaan jäätä on patoutunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin hänen elinaikanaan.
"Tällaisia röykkiöitä en ole ennen nähnyt", hän kuvailee.
Useana vuonna Rantasuo on itse suojannut pihapiirinsä rakennuksia, mutta nyt hän ei ollut vielä ehtinyt, kun joki alkoi tulvia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

