Hyvä tietopakettiuusille metsästäjille
Aloitteleville metsästäjille on koottu oiva, monipuolinen tietopaketti, jonka avulla uusi metsästyksen harrastaja pääsee hyvin perille asioista.
Asialla ovat Suomen Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus, Metsähallitus ja Kennelliitto.
Esitteistä ja lehdistä koostuvan tietopaketin runko on ”8 askelta metsälle, Aloittelevan metsästäjän ABC”. Se kertoo selkeästi metsästäjätutkinnosta, metsästysoikeudesta ja aseen hankinnasta.
Oppaan kieli on selkeä ja henki kannustava: hanki tietoa, kysy neuvoa, kouluttaudu, tee töitä riistan eteen. Tällaisten väliotsikoiden alta löytyy tietoa unohtamatta jahtiväen ystäviä koiriakaan.
Metsänomistajien järjestön toiminnasta on oma esitteensä. Samoin riistalaskennoista ja riistantutkimuksesta.
Kiitosmaininnan ansaitsevat Metsästäjäliiton kolme esitettä, jotka kertovat turvallisuudesta maastossa, aseiden kanssa ja hirvijahdissa.
Suomalainen metsästys on saatu organisoitua hyvään malliin: satoihin tuhansiin ampumatilanteisiin, siirtymisiin, ja kokoontumisiin nähden onnettomuuksia sattuu vähän.
Yksikin on kuitenkin liikaa. Esitteiden ja kirjatiedon tärkeä täydentäjä on kokenut metsästäjä, joka vaaratilanteen havaittuaan heti varoittaa aloittelevaa metsästäjää.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
