Suomi ja Espanja sopivat vakuuksista
Suomi ja Espanja sopivat tiistaina iltapäivällä vakuuksista, jotka Espanja maksaa Suomen osuudesta Espanjan lainaohjelmassa. Suomi asetti vakuudet ehdoksi osallistumiselleen.”Olemme käyttäneet lähtökohtana samaa tappio-olettamaa kuin Kreikan vakuusjärjestelyissä. Suomen vakuus on suuruudeltaan 40 prosenttia”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) totesi tiedotustilaisuudessaan Säätytalolla.
Espanjaa lainoitetaan korkeintaan 100 miljardilla eurolla. Jos koko summa lainoitetaan Espanjalle, on Suomen osuus siitä on noin 2 prosenttia.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) on kutsunut eduskunnan torstaina koolle käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa eduskunnalle Espanjan rahoitusjärjestelmän vakautusohjelmasta ja siihen liittyvästä valtiontakauksesta.
Viimeksi eduskunnan kesäloma keskeytettiin 50 vuotta sitten.
Euromaiden valtiovarainministerit sopivat Espanjan lainaohjelmasta perjantaina järjestettävässä puhelinkokouksessa, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoo.
Euromaat ovat alustavasti sopineet 30 miljardin lainasta Espanjalle heinäkuun loppuun mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
