
Rokotustahti kiihtyy: Biontechin ja Pfizerin rokotetta tulee pian kymmeniätuhansia lisää joka viikko – valtio jakaa koronaviruksen pikatestejä
Suomeen on kesäkuun loppuun mennessä tulossa eri rokotteita kaikkiaan 3–4 miljoonan annosta.Biontechin ja Pfizerin koronarokotetoimitusten aikaistuminen tuo Suomeen 50 000–80 000 rokoteannosta lisää joka viikko, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viikosta 17 lähtien rokotetta tulee noin 50 000 annosta enemmän, ja viikoilla 22–26 lisäys kasvaa noin 80 000 annokseen.
Biontech ja Pfizer ovat aikaistaneet rokotetoimituksiaan EU-maihin.
Kaikkiaan eri koronarokotteita on THL:n mukaan tulossa Suomeen kesäkuun loppuun mennessä vielä 3–4 miljoonan annoksen verran. Tällä hetkellä Suomessa annetaan noin 160 000 koronarokotusta viikossa.
Suomessa on tänään kirjattu 380 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Eilen vastaava luku oli 289.
Kahden viime viikon aikana on todettu 3 167 tartuntaa vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Yhteensä tartuntoja on epidemian aikana todettu 83 633.
Tänään on kerrottu kahdesta uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemasta. Yhteensä kuolonuhreja on nyt raportoitu 887.
Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on yhteensä 161 ihmistä, joista 34 on tehohoidossa. Kaikki sairaanhoitopiirit eivät tosin ole ilmoittaneet tietojaan THL:lle ajantasaisesti.
Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut nyt noin 1 263 200 ihmistä. Määrä on lisääntynyt eilisestä reilulla 36 500 rokotetulla.
Rokotekattavuus on ensimmäisen annoksen osalta lähes 23 prosenttia ja toisen annoksen osalta hieman yli 2 prosenttia.
Valtio alkaa antaa koronaviruspikatestejä ilmaiseksi sairaanhoitopiireille, Ahvenanmaan keskussairaalalle ja Puolustusvoimille. Antigeenitestit on saatu niin kutsutun EU:n hätäapuvälineen rahoittamana lahjoituksena.
EU:n komission tekemän sopimuksen myötä jäsenmaihin hankitaan yhteensä 20 miljoonaa pikatestiä, joista Suomen osuus on 250 000 kappaletta.
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan pikatestien avulla voidaan lisätä testauskapasiteettia. Samalla tulosten saaminen nopeutuu ja seulonta tehostuu. Antigeenitestin tulos on valmis 15–30 minuutissa.
"Pikatestit ovat jo käytössä Suomen länsirajalla, mutta niiden käyttöä on perusteltua laajentaa myös muille raja-asemille", tiedotteessa huomautetaan.
Alustava suunnitelma on, että pikatestejä jaetaan sairaanhoitopiireille sekä kiinnostuksen että alueella tehtyjen antigeenitestien määrän perusteella. Jakelumääriä voidaan myös matkan varrella muokata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


