Helsingin kantakaupungista vuotaa ajoittain jätevesiä mereen
Viikinmäen jätevesilaitoksella jätevedestä saadaan poistettua 99 prosenttia mikromuoveista.
Helsingin Viikinmäessä tehtyjen tutkimusten mukaan jätevedestä saadaan puhdistettua 99 prosenttia mikromuoveista.Kantakaupungin vanhanaikaisesta sekaviemäriverkosta vuotaa toisinaan jätevesiä mereen. Helsingin Viikinmäen puhdistamon toimialueella ylivuotoja sattui viime vuonna 57 000 kuution verran. Määrästä kotitalouksien jätevesiä oli 680 kuutiota ja loput hulevesiä eli sade- ja lumensulamisvesiä.
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) vesihuollon vastaava tiedottaja Kati Mäki-Latikka kertoo, että sekaviemäriverkoston ylivuodossa asuinjäteveden osuus on tyypillisesti muutamia prosentteja.
Viime vuonna ylivuotovedet sisälsivät fosforia 11 kiloa ja typpeä 90 kiloa. Suomen toiseksi suurimman jätevesilaitoksen, Suomenojan alueella ylivuotoja tapahtui viime vuonna 1 775 kuutiota. Määrä sisälsi fosforia 13 kiloa ja typpeä 131 kiloa.
"Ravinnemäärät suhteessa virtaamaan ovat alhaiset."
Viime vuonna ylivuotojen osuus ravinnekuormituksesta oli Viikinmäen alueella fosforin osalta 0,002 prosenttia. Mäki-Latikan mukaan ylivuodot ovat vähentyneet viime vuosina merkittävästi.
Viikinmäen puhdistusteho on kansainvälisesti vertailtuna huippuluokkaa. Suomenojalla typpi poistuu hieman tehottomammin, mutta puhdistamo korvataan vuonna 2022 uudella ja tehokkaammalla Blominmäen jätevesilaitoksella.
Sekä Viikinmäkeen että Blominmäelle on tulossa tehostettu jälkisuodatus, jonka jälkeen lähtevän jäteveden fosforipitoisuus laskee nykyisestä noin 0,3 milligrammasta litrassa 0,1 milligrammaan.
Kaiken kaikkiaan pääkaupunkiseudulla fosforia pääsee jätevesistä mereen 0,017 kiloa asukasta kohden vuodessa.
Viikinmäessä tehtyjen tutkimusten mukaan jätevedestä saadaan puhdistettua 99 prosenttia mikromuoveista. Muovit jäävät kuitenkin jätevesilietteeseen vaikeuttaen sen jatkokäyttöä.
Jätevesilietettä jalostetaan maanparannus- ja multatuotteiksi. Mäki-Latikan mukaan kasvualustojen ravinnevalumia voidaan vähentää nurmettamalla viheralueet. Lietteen sisältämä fosfori vapautuu hitaasti kasvien käyttöön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
