Budjettikehysrokottaa kaikkia
Hallituksen alkuviikosta pitämä budjettikehysriihi jatkoi leikkausten ja verojen korotusten tiellä. Muutos hallituksen aikaisempiin päätöksiin oli, että tällä kertaa leikkausten rinnalle koottiin myös kasvupaketti.
Näyttää siltä, että kasvupaketti painottuu vahvasti pääkaupunkiseudun asuntotuotantoon. Kohdentaminen on sinänsä linjassa hallituksen valitseman keskittämispolitiikan kanssa.
Kasvupakettia todella tarvitaan vastapainoksi sille, että hallituksen päätökset leikkaavat suomalaisten ostovoimaa runsaan prosentin. Kotimaisen kysynnän heikkeneminen pitää pystyä korvaamaan viennin lisäämisellä. Ellei vientiin saada vauhtia, ei julkkista talouttakaan saada kuntoon.
Vaikka kehyspäätöksen leikkaukset ja verojen korotukset koskettavat lähes kaikkia suomalaisia, joutuvat maaseudulla asuvat kantamaan jälleen raskaimman taakan. Muun muassa polttoaineverojen nostaminen ja työmatkavähennyksen omavastuun nostaminen tekevät töissä käymisen nykyistä kalliimmaksi.
Verojen nousun lisäksi maa- ja metsätalousministeriö joutuu tekemään uusia säästöjä 21 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen kuuluvasta maatalousyrittäjien lomituksesta leikataan aiemmin päätetyn kymmenen miljoonan euron lisäksi vielä viisi miljoonaa euroa.
Kotimaisen uusiutuvan energian käytön lisäämisen kannalta on hyvä, että hallitus päätti luopua aiemmin päättämästään turpeen verotuksen lisäkiristyksestä. Riihen hyviin puoliin voidaan laskea myös, että hallitus luopui aikeista laittaa maa- ja metsätalousmaa kiinteistöverolle.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) viestitti, että neuvottelut olivat tavanomaistakin vaikeammat, koska puolueiden ideologiset erot nousivat esiin. Pääministerin viesti sai konkreettisen sisällön kun vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ilmoitti puolueensa lähtevän hallituksesta.
Arhinmäki perusteli hallituksen jättämistä sillä, että puolue ei hyväksy vähäosaisten etuuksien heikentämistä. Hänen mielestään aatetta ei voi myydä ja politiikassa täytyy pitää kiinni periaatteista.
Hallituksen kehyspäätös osoittaa, että päätöksiä ei synny, elleivät kaikki ole valmiita tinkimään omista tavoitteistaan ja periaatteistaan. Vasemmistoliitto on hallituksessa ollessaan hyväksynyt muun muassa yhteisöveron alentamisen 24,5 prosentista 20 prosenttiin.
Kehysneuvotteluissa esimerkiksi kokoomus taipui pääomatulojen verotuksen nostamiseen ja niin sanotun solidaarisuusveron alarajan laskemiseen. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen ei ole varmasti SDP:n keinovalikoiman kärjessä. Lapsilisistä leikkaaminen oli iso periaatteellinen päätös, jonka hyväksyminen on kova paikka muun muassa kristillisdemokraateille.
Arhinmäen ja liikenneministeri Merja Kyllösen lähteminen hallituksesta käynnisti perinteisen pohdinnan heidän seuraajistaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon mielestä paikat kuuluvat kokoomukselle ja SDP:lle.
Huolimatta siitä, että kaikissa hallituspuolueissa olisi varmasti halukkaita ministeriksi, olisi paras ratkaisu jakaa Arhinmäen ja Kyllösen tehtävät nykyisten ministereiden kesken.
Vähentämällä ministereiden määrää kahdella pääministeri Katainen osoittaisi suomalaisille, että hallinnostakin on varaa tinkiä ja hallituskin osallistuu taloustalkoisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
