Uusi-Seelanti
päivän punkti
Uuden-Seelannin ministeri on puhunut pahaa suomalaisista. Siitä on moni ymmärrettävästi pahastunut. Jopa presidentti Niinistö on käynyt kysymässä maan pääministeriltä sitä, mikä meissä mahtaa olla vikana.
Täytyy tuntea vähän Uutta-Seelantia, jotta voi ymmärtää mitä tapahtui. Maan parlamentissa keskustellaan.
Uusi-Seelanti on kuin vanha Britannia. Maa on kaunis ja siisti. Ihmiset ovat avuliaita ja kohteliaita. Saksasta ja Ruotsista Uuden-Seelannin erottaa kuitenkin se, että uusiseelantilaiset viljelevät huumoria.
Kuivaa huumoria. Joskus hyvin kuivaa. Siihen eivät ruotsalaiset tai saksalaiset pysty. Eivätkä suomalaiset.
Mutta palataan alkuun.
Uuden-Seelannin parlamentissa joku siis sanoi, että maassa pitäisi ottaa oppia Suomesta. Tällainen on musiikkia jokaisen suomalaisen korville.
Paikallinen ministeri kuitenkin tyrmäsi ehdotuksen. Hänen mukaansa Suomi on kyllä esimerkki, mutta onneton esimerkki.
Suomessa on heikko talous. Suomi nipin napin pystyy ruokkimaan kansalaisensa. Siellä on hirveät henkirikostilastot. Suomi tuskin kouluttaa kansaansa eikä siellä ole kunnioitusta naisille, ministeri kertoi.
Kyllä tästä nyt on syytä suuttua tosissaan.
Miten joku uskaltaa toisella puolella maapalloa pilkata meitä, Sisun, Saunan ja Sibeliuksen kansaa. Hirmuista.
Että meilläkö olisi alueita, joissa työttömyys olisi yli 10 prosenttia.
Että meilläkö olisi velkainen valtio ja meilläkö jäädytettäisiin lapsilisät.
Että meilläkö olisi kirkon ja hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä leipäjonoja jokaisessa suurkaupungissa.
Että meilläkö tapettaisiin ihmisiä enemmän kuin missään toisessa EU-maassa.
Että meilläkö olisi kymmeniä tuhansia nuoria, joilta olisi jäänyt koulu kesken ja jotka eivät löytäisi mitään työtä.
Että meilläkö perheväkivalta kohdistuisi naisiin.
Ei varmasti ole, eikä ikinä. Ei Suomessa tällaista tapahdu. Uusiseelantilainen on loukannut meitä.
Tämä täytyy kostaa. Meillä on ainakin isompi armeija.
Hyökätään siis Uuteen-Seelantiin.
Vai onko meillä enää mitään, millä hyökätä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
