Vuokratyö voi avata uran
PORI (MT)
Onko vuokratyön vaihtoehto työttömyys vai vakituinen työpaikka? Tästä kinastelivat kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson maanantaina Suomi Areenassa.
”Vuokratyö on esimerkki työn epävarmistumisesta”, sanoi Andersson ja kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan vuokratyöntekijöiden palkka on yrityksen omien työntekijöiden palkkoja alempi.
Lisäksi heidän järjestäytymisasteensa on matalampi ja henkilöstöetunsa erilaisia. Heitä ei myöskään kouluteta yhtä paljon kuin yritysten palkkalistoilla olevia.
”Vuokratyö ei ole kirosana. Työttömyys on”, Männistö tiivisti.
Hän toi esiin työnantajan vaikeuden ennustaa työvoiman tarvetta. Epävarmuus ei ole vain työntekijöiden haaste.
Ammattiliitto Pron sektorijohtaja Anssi Vuorio totesi vuokratyön olevan hyvä uran aloitus nuorelle, mutta se ei saisi jäädä pysyväksi tilanteeksi vastoin työntekijän tahtoa.
”Peräänkuulutan reilua työelämää yleisesti.”
MTV3:n Kari Lumikero esitti paneelille kysymyksen siitä, onko Suomen virallinen työnvälitys epäonnistunut, kun vuokratyöyhtiöt hoitavat työnhakijat työelämään.
”Kampin työvoimatoimistossa on koko ajan avoimia työpaikkoja jonossa. Silti nuorisotyöttömyys kasvaa. Vuokratyö yhdistää pätkät yhdeksi. Vuokratyöyritykset hoitavat roolia, jota työvoimatoimistot eivät ole pystyneet hoitamaan”, totesi Männistö.
”Kohtaanto-ongelma on paljon monipuolisempi, esimerkiksi koulutus ja asuntojen hinta vaikuttavat. Niitä vuokratyö ei korjaa”, Andersson sanoi ja sai taputukset yleisöltä.
”Meidän etumme on nopeus. Työvoimatoimisto ei työllistä samaksi päiväksi, me pystymme siihen”, Opteam Oy:n toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen kuvasi vuokratyöyritysten etuja.
”Työelämä sirpaloituu, se ei ole vuokratyön syy. Mutta se pystyy puskuroimaan sirpaloitumisesta aiheutuneita ongelmia”, Vanhala-Harmanen sanoi.
HANNA SALONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
