Suomessa syntyy vuosittain 5-7 lasta, joilla on mahdollisuus kehittyä maailman parhaiksi: "Ilman poikkeuksellista perimää ei ole mahdollista kehittyä huipulle"

Kuva: Jukka Pasonen

Huippu-urheilijaksi kehittymistä voi verrata minkä muun tahansa alan huippuosaajaksi kehittymiseen, sanoo urheilufysiologian johtava asiantuntija Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihusta.

"Huippu-urheilijaksi kehittyminen vaatii lahjoja, ilman se ei ole mahdollista."

Urheilun huipulle vie geenien, harjoittelun, motivaation ja lajista riippuen myös teknologian yhdistelmä.

"Ei varmaan kukaan tiedä, mikä on kunkin osuus. Geenit ja harjoittelu ovat ratkaisevat. Ilman poikkeuksellista perimää ei ole mahdollista kehittyä huipulle", Nummela toteaa.

Erityislahjakkuudet, joilla on mahdollisuus olla maailman paras jossain lajissa, ovat harvinaisia. Heitä on ehkä yksi 10 000:sta, mikä tarkoittaa, että Suomessa syntyisi tällaisia henkilöitä noin 5–7 vuodessa. Muutkin tekijät vaikuttavat.

"Harjoittelulla ja ympärillä olevien ihmisten tuella urheilija pystyy tekemään paljon, jopa ohittamaan perimältään parempia."

"Urheilullinen elämäntapakin pitää opetella, ja oppia, mitä siihen liittyy. Se on pitkän kasvamisen prosessi, ja huolella vaalittava", Nummela muistuttaa.

"Kokemus omasta urheilusta kehittyy joka päivä. Urheilullinen elämäntapa on ehkä oivallusasia. Toiset sen sisäistävät ja toiset eivät."

Yksi keskeisistä asioista on terveys. "Ongelmia pitäisi pystyä ehkäisemään ennalta. Tapaturmia ja rasitusperäisiä vammoja ei pysty ennalta tietämään, mutta tässäkin hyvä ohjaus ja valmennus ovat tärkeitä."

Urheilupiireissä ei olla täysin yksimielisiä siitä, millainen lapsuus tulevan huippu-urheilijan pitäisi viettää.

"Yleinen kanta on Suomessa ja maailmallakin, jos ajatellaan harjoittelua ja yleistä tekemistä, että lapsuuden pitäisi olla mahdollisimman monipuolinen sekä taitojen että ominaisuuksien suhteen. Liian aikainen erikoistuminen voi aiheuttaa, ettei ihan huipulle päästä ikinä", Nummela sanoo.

Toisaalta on telinevoimistelun kaltaisia lajeja, jotka edellyttävät monimutkaisia taitoja. Niissä varhainen erikoistuminen on tarpeen ja huipulla ollaan jo hyvin nuorena.

Nummela muistuttaa, että urheilijan polulla lopullisessa lajivalinnassa sattuman vaikutus voi olla isokin.

"Joka puolella Suomea ei pysty kaikkia lajeja harrastamaan. Tietysti myös vanhemmilla ja kaveripiirilläkin on iso vaikutus."

Harrastusmahdollisuuden hakeminen kauempaa kuin kotipaikkakunnalta edellyttää Nummelan mukaan valistuneita vanhempia.

Tärkein asia huipulle etenemisessä on kuitenkin liikunnallinen lapsuus.

"Tällä hetkellä pyritään saamaan ihan yleisestikin ihmiset liikkumaan enemmän. Huippu-urheilun kohdalla menetetään paljon, jos lapsuus on passiivinen."

Tärkeätä on myös urheilumotivaation kehittyminen.

"Liikkuvan lapsen ympärillä olevat ihmiset ovat aika oleellisessa asemassa, että he osaavat innostaa ja ruokkia motivaatiota liikuntaan."

Liikunnallisen lapsuuden jälkeen kehittyminen huippu-urheilijaksi ratkaistaan teini-iässä.

"Siinä vaiheessa nuori rupeaa miettimään, mitä tehdä elämässä. Sellainen palo, mitä huippu-urheilu vaatii, pitäisi syttyä nuoruusvaiheessa. Ellei syty, urheilu jää harrastuksen tasolle."

Nuorten ajankäytöstä kilpailee moni muukin asia kuin urheilu.

"Lähtökohtana on palava halu tehdä asioita. Silloin myös muut asiat tapaavat järjestyä. Opiskelukin onnistuu urheilu-uran rinnalla."

"Minusta tämä liittyy ihan minkä tahansa alan huippuihin. Jotta olisi maailman parhaita jossakin asiassa, kyllä siihen motivaatio pitää olla", Nummela painottaa.

Kehittyvän huippu-urheilijan pitää olla teini-iän lopulla pitkällä omassa lajissaan.

"Lukion lopulla urheilijalle pitää olla jo hyvin selvillä, mitä hän haluaa urheilulta ja muulta elämältä. Siinä vaiheessa tapahtuu kotoa muutto, seurustelu ja opiskelu. Urheilijalla pitää olla aika selkeä näkemys, kannattaako harjoittelua jatkaa huippu tähtäimessä ja kuinka lähellä huippu on."

Tässä vaiheessa valmennus on jo yksilöllistä ja tukena vankka tiimi.

"Monesti urheilu-uran valinta on kivinen tie, varsinkin taloudellisesti. Joissakin lajeissa tienestit ovat jo nuorena hyviä, mutta joissain toisissa lajeissa urheilijat elävät ihan köyhyysrajalla. Joitakin lajeja sponsoritkaan eivät huomaa, koska nämä ovat kovin vähän julkisuudessa."

Lähes huipulta on päästävä ihan huipulle.

"Se vaatii hyvän tiimin urheilijan ympärille. Hyvän valmentajan ja muut, jotka pystyvät urheilijaa auttamaan. Hyvä lääkäri, fysioterapeutti, ehkä ravitsemusterapeutti", Nummela listaa.

"Valmentaja tietysti tarvitaan joka päivä, ja muita, että urheilija saa avun silloin kun tarvitaan. Fysioterapeutti on ehkä valmentajan jälkeen tärkein."

Nummelan mukaan huipulle pääseminen vaatii, että urheilijalla ja valmentajalla on riittävän paljon kohtaamisia, koska valmentajalla pitää olla urheilijan elämästä hyvä käsitys.

"Valmennus on ihmissuhdetyötä, ja siinä luottamus on ihan ehdoton", Nummela kiteyttää.

"Ei tule mitään, jos valmentaja ei tiedä, mitä urheilija tekee ja päinvastoin, jos urheilija ei saa valmentajalta tarvitsemaansa tietoa."

Nummela huomauttaa, että huipulla olevat urheilijat ovat herkkiä kehonsa viesteille.

"Motivaatio voi sotkea tätä, eikä urheilija malta levätä. Valmentajan tärkein tehtävä on ohjelmointi, mutta hänen pitää myös pitää huolta, että kuormitus on optimaalinen."

Kohta alkavat talviolympialaiset Etelä-Koreassa. Miten urheilijat valmentautuvat, että huippukunto ajoittuu juuri sinne?

"Tässä on lajikohtaisia eroja. Joissakin lajeissa ei ole mahdollista valmentautua niin, että paras kohta olisi juuri siellä. Esimerkiksi ampuma- ja maastohiihdossa maailmancup jatkuu lähelle olympialaisia, mikä ei minusta ole optimaalinen tapa valmentautua."

Pääperiaatteena isoon kisatapahtumaan valmentautumisessa on, että kilpaileminen on sen edellä vähän vähemmässä, koska halutaan tehdä nälkää kilpailemiseen. Toisaalta on fyysinen valmentautuminen, jolla saadaan vielä tarvittava prosentti lisää tehoa kilpailuun.

"Paljon liittyy myös urheilijan odotuksiin, kuinka paljon hän itse niitä lataa ja kuinka paljon ympäröivä yhteisö asettaa paineita. Ehkä pahin paineen asettaja on kuitenkin kilpailija itse", Nummela pohtii.

Voiton tai pettymyksen jälkeen monilla kilpaileminen jatkuu arvokisojen jälkeenkin.

"Monet sanovat, että huipulla pysyminen on voiton jälkeen vaikeampaa."

"Se liittyy varmaan motivaatioonkin. Jos tulee sellainen tunne, että tämä oli tässä, olen saavuttanut kaiken, on varmaan vaikea rakentaa paluu huipulle", Nummela miettii.

Urheilijat ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, Nummela muistuttaa. "He vain omaavat tällaisen poikkeuksellisen lahjakkuuden ja haluavat panostaa siihen omassa elämässään."

Nummelan mielestä ei voi ajatella niin, että urheilija uhraa jotakin. "Se on valinta, että hän haluaa tehdä niin. Siinä ei ole vastakkainajattelua. Elämä muokkautuu sellaiseksi, että se itsestään selvyytenä palvelee urheilijan tavoitteita."