YK:n järjestö: Akuutin nälänhädän uhkaamien ihmisten määrä kasvanut nopeasti – Afganistanissa perheet tekevät kamalia valintoja
Nälänhädän kasvua selittää pitkälti Afganistanin kehitys.
Aliravitsemuksesta kärsivä lapsi hoidettavana täpötäydessä Mirwaisin sairaalassa Afganistanin Kandaharissa 27. syyskuuta 2021. LEHTIKUVA / AFPAkuutin nälänhädän vaarassa olevien ihmisten määrä on kasvanut jyrkästi, varoittaa Maailman ruokaohjelma WFP. Nälänhädän partaalla on YK:n alaisen järjestön mukaan nyt 45 miljoonaa ihmistä yhteensä 43 maassa.
Suuri osa nälänhädän riskin kasvusta johtuu Afganistanin tilanteesta. Maan turvallisuusongelmat ovat johtaneet hätäavun toimitusten vähenemiseen. Nälkiintyminen uhkaa nyt kolmea miljoonaa afganistanilaista.
"Konfliktit, ilmastonmuutos ja koronapandemia lisäävät kukin akuutissa nälänhädän vaarassa olevien ihmisten määrää", totesi WFP:n johtaja David Beasley.
Humanitaarisen työn järjestö arvioi, että nälänhädän välttämisen rahalliset kustannukset ovat seitsemän miljardia dollaria. Summa vastaa runsasta kuutta miljardia euroa.
"Mutta ihmisten tasolla kustannukset ovat paljon pahemmat. Monet perheet joutuvat tekemään kauheita valintoja. Saamme Afganistanista raportteja perheistä, jotka joutuvat epätoivoisessa tilanteessa myymään lapsensa yrittäessään selviytyä", Beasley sanoi.
Syyriassa yli 12 miljoonan ihmisen arvioidaan olevan nälkäkuoleman partaalla. Vakava ruokatilanne on myös Etiopiassa, Haitissa, Somaliassa, Angolassa, Keniassa ja Burundissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
