Wallin kieltäävalehdelleensa
Oppositiopuolueet syyttävät puolustusministeri Stefan Wallinia (r.) valehtelusta varuskuntien lakkauttamista koskevassa kiistassa.
Wallin väitti pitkään, että ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta säilytetään maanpuolustuksen turvaamiseksi. Wallin myönsi perjantaina, että myös kielipolitiikka vaikutti Dragsvikin säilyttämiseen. Wallin kieltää valehdelleensa. Hän ei myöskään aio erota opposition vaatimuksista huolimatta.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) lupasi Wallinille täyden tukensa. Kataisen mukaan Wallin voi jatkaa tehtävässään.
Katainen kertoi keskustelleensa Wallinin kanssa joukko-osastojen lakkauttamisista ja säilyttämisistä. Hänen mukaansa Wallin ja pääesikunta ovat valmiita tarvittaessa antamaan vielä kerran täsmällisen selvityksen asiasta.
Sunnuntaina hallituskumppani SDP ilmoitti, että asiaa pitää tutkia. Puoluesihteeri Mikael Jungner sanoo sanomalehti Ilkassa, että päätös Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä pitää ottaa uudelleen pöydälle.
Jungnerin mielestä Wallin on johtanut häntä ja muita kansanedustajia harhaan.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
