Veljet ­rakensivat korsuissa ­sosiaalivaltion – ”Hyvinvointivaltiota on purettu suurten ikäluokkien ja sitä seuraavan hedonistisen ikäpolven toimesta"

Ville Kivimäki selvitti väitöskirjassaan, että Suomessa oli usein häpeällistä leimautua psyykkisesti sairaaksi sota­kokemusten vuoksi. Kuvassa kenttäjumalanpalvelus ­talvisodan aikana Särkisalossa 18. joulukuuta 1939. Kuva: Sa-kuva

Sodissa taistellut veteraanisukupolvi rakensi Suomeen pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näreen mukaan veteraanit äänestivät erityisesti SDP:tä ja maalaisliitto-keskustaa. Tämä tulee esiin veteraaneja tutkineen Ville Kivimäen aineistoista.

Näre tulkitsee, että korsuissa rakennettiin sosiaalivaltion pohja, kun agraarinen maskuliinisuus kohtasi kaupunkilaisen maskuliinisuuden. Sotaoloissa myös eri heimot ja murteet sekoittuivat.

”Kun miehet olivat rintamalla tekemisissä eri lähtö­kohdista tulevien kanssa, syntyi ymmärrystä erilaisuutta kohtaan ja yhteishenkeä. Tämä oli sodan myönteinen seuraus, mikä mahdollisti poliittisen yhteistyön yli luokka­rajojen”, Näre sanoo.

Valtiotieteiden tohtorin mukaan hyvinvointivaltion rakentamiseen osallistui vahvasti myös niin sanottu sota-ajan kannattelijasukupolvi. He olivat sota-aikana lapsia ja nuoria.

Nämä ikäluokat eivät taistelleet vielä rintamalla, mutta saattoivat osallistua esimerkiksi ilmatorjuntaan kotipaikka­kunnallaan. Sodan aiheuttama turvattomuus kannusti heitä aikuisiällä taistelemaan tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

”Hyvinvointivaltiota on purettu suurten ikäluokkien ja sitä seuraavan hedonistisen ikäpolven toimesta. Minäkin kuulun vuonna 1959 syntyneenä tähän ensimmäiseen disko­sukupolveen”, Näre naurahtaa.

Suuret ikäluokat irtisanoutuivat Näreen mukaan sosiaalivaltio-projektista ollessaan vallassa 1980- ja 1990-luvulla. Harri Holkerin (kok.) sinipunahallituksen (1987–1991) toimesta alkoi kehitys, mikä johti julkisten palveluiden yhtiöittämisiin ja kilpailuttamisiin.

Näre syyttää poliittisesta täyskäännöksestä erityisesti kokoomusta. Puolue on ollut hallituksessa vuodesta 1987 lähtien kahta vaalikautta lukuun ottamatta.

”Suuret ikäluokat ovat yrittäneet ottaa kunnian edellisten sukupolvien rakentamasta hyvinvointivaltiosta, vaikka kunnia ei kuulu heille.”

Näreen mielestä suomalaisessa yhteiskunnassa on sota-­ajan henkisenä perintänä päällä jatkuva muutosrumba.

Työntekijöitä pidetään hälytysvalmiudessa organisaatiomuutosten varjolla ja digitalisoitumisen kautta arjessa on varauduttava yllättäviin tilanteisiin, kun toiminnot jatkuvasti takkuavat.

”Esimerkiksi pätkätyöt tuottavat epävarmuutta ja tietynlaista muukalaisuutta. Tuntuu, että yhteiskunnassa tuotetaan rakenteellisesti edelleen sodan kaltainen tunnekokemus”, Näre sanoo.

Ville Kivimäki selvitti väitöskirjassaan, että Suomessa oli usein häpeällistä leimautua psyykkisesti sairaaksi sota­kokemusten vuoksi. Veteraanit eivät mielellään hakeutuneet hoitoon leimautumisen pelossa.

Osa veteraaneista hoiti traumojaan keskenään ryyppy- ja pelireissuilla. Sari Näreen mukaan sotakokemusten käsittely veteraaniporukassa ei tuottanut välttämättä tunne­käsittelyä.

”Välillä veteraanit tulivat tapaamisista ahdistuneena kotiin, ja jotkut saattoivat olla väkivaltaisia vaimojaan ja lapsiaan kohtaan.”

Toinen ja ehkä yleisempi tapa oireilla oli vaikeneminen ja masentunut vetäytyminen. Näreelle paljastui vasta isän kuoleman jälkeen, että tämä oli ollut sotilaspoikana Turun ilmatorjunnassa.

”Elin lapsena isän kanssa hiljaisuuden salaliitossa. Saatoin kysyä kaikista muista asioista isältäni, mutta sodasta vaistosin olla kysymättä koskaan.”