Sodat hallitsevat tänään kokoontuvan Maailman talousfoorumin ohjelmaa
Maailman johtajat yli 60 maasta keskustelevat luottamuksen jälleenrakentamisesta. Turvallisuusteeman lisäksi esillä ovat maailmantalouden tila, jännitteet kauppasuhteissa, tekoäly ja ilmastonmuutos.
Maanantaina alkavaan Maailman talousfoorumiin osallistuu maailman johtajia yli 60 valtiosta. Kuva: LEHTIKUVA/AFPGazassa ja Ukrainassa käytävät sodat hallitsevat Sveitsin Davosissa tänään käynnistyvän Maailman talousfoorumin ohjelmaa. Perjantaihin kestävän tapahtuman kantavana teemana on luottamuksen jälleenrakentaminen, ja siihen osallistuvat maailman johtajat yli 60 maasta.
Paikalle tapahtumaan saapuu aiemmin videon välityksellä esiintynyt Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, joka puhuu foorumissa tiistaina. Myös esimerkiksi Israelin presidentti Isaac Herzog, Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sekä YK:n, EU:n ja Naton edustajat ovat paikalla foorumissa.
Turvallisuusteeman lisäksi viikon aikana Davosissa esillä ovat esimerkiksi maailmantalouden tila, jännitteet kauppasuhteissa, tekoäly ja ilmastonmuutos.
Suomea talousfoorumissa edustavat ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ja ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





