Sodankylän tekojärvienkalat viedään käsistä
Raimo Tolonen Vuotsosta (vas.) perkaa Porttipahdan mateita ammattikalastaja Jouko Murun (takana) kiireapulaisena. Perkuuhommissa on myös ammatti-kalastaja Juhani Pöyliö Sodankylästä (oik). Kari Lindholm Kuva: Viestilehtien arkistoSODANKYLÄ
”Tekojärvet ovat kalaa täynnä, mutta kalastajat ikääntyvät. Ammatissa olisi mahdollisuuksia nuoremmillekin, joilla on intoa pyyntiin. Nyt on hyvä kalastaa, sillä villin kalan kysyntä ja kulutus kasvavat”, kertoo Porttipahdan ammattikalastaja Erkki Jokiniemi Sodankylästä.
Kalastajille jää leivän päälle muutakin kuin ylähuuli. Sodankylän ammattikalastajien tulot olivat viime vuonna yhteensä noin 500 000 euroa. Ammatissaan aktiivisia heistä on kunnan alueella vielä reilu parikymmentä.
”Hauki, ahven ja siika rahdataan Kehä kolmosen sisälle, osa saalista menee myös Keski-Euroopan keittiöihin. Myös lähiruoka tekee tuloaan, siinä on työtä muutamalle kalastajalle.”
Nuoria olisi saatava katoavan ammattikunnan jatkajiksi ja pian. Mielenkiinto on keskittynyt jo liikaakin kaivostoimintaan.
”Kun kaivokset pannaan kiinni, järvi on vielä sijoillaan”, sanoo Porttipahdan ammattikalastaja Jouko Muru.
Porttipahdan kalastajat nylkevät kalasataman tiloissa talven ensimmäistä matikkasaalista. Se on peräisin Tankajoelle viritetyistä rysistä.
”Made on fiiliskala, nyt sille on menekkiä, kun eteläänkin tuli lumet. Kun kevät koittaa, kysyntä tyssää seinään. Rahtikulujen takia viittäsataa kiloa pienempää kalaerää ei kannata etelään lähettää”, kertoo Jokiniemi.
Porttipahdan made on Jokiniemen mukaan hyväkuntoista ja tervettä. Sen näkee lihaksikkaasta ulkomuodosta ja kirkkaista silmistä.
Järven ylitiheän kannan vaellussiiat ovat kärsineet loistumisesta jo vuosia. Luonto hoiti sairaat kalat päiviltä viime talvena.
”Teen järvellä happimittauksia. Kairasin jäähän reiän kahdeksan tuuman kairalla. Vähän ajan päästä reikä oli täynnä vaellussiikaa. Arvelin, että nyt tulee kipeälle kalalle noutaja. Ja niinhän siinä kävi.”
Altaiden peledsiika on mukautunut järven olosuhteisiin ja ryhtynyt selkäkutuiseksi. Peled lisääntyy, vaikka sen istutuksia on vähennetty.
”Kunpa kalalle vain olisi tarpeeksi pyyntiä, myyntiä sille kyllä riittäisi”, Jokiniemi pohtii.
Kalastajat aloittavat hauenpyynnin Vuotson kanavalla heti, kun kanava vapautuu jäistä touko–kesäkuun vaihteessa.
”Silloin koko rysäarsenaali viedään kanavalle pyyntiin kolmeksi viikoksi. Sen jälkeen kutuhauki katoaa, ja mekin siirrymme järvelle.”
Ahvenen katiskapyynti alkaa samalla, kun kala rantautuu alkukesästä.
”Veden lämpötilan pitää ensin ylittää kymmenen asteen raja. Silloin on ahvenen aika.”
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
