Jos ennustetut sateet tulevat vaakasuoraan, riski lakoontumiseen kasvaa — ”Herneen puolesta sade saisi lakata tähän”
Länteen ja pohjoiseen on sääennusteen mukaan odotettavissa runsaita sateita perjantain ja lauantain aikana.
Ohraa on jo ennen perjantain sateita ehtinyt lakoontua reheväkasvuisilla pelloilla Kyrönmaalla. Kuvassa mallasohraa Laihialla. Kuva: Harri Kallio-KurssiProAgria Etelä-Pohjanmaan kasvintuotannon asiantuntijan Perttu Perälän mukaan pohjalaispelloilla monitahoista ohraa on jo ehditty puida.
”Myös syysohraa on puitu yhdellä tilalla Vaasassa, samoin syysrypsiä Isossakyrössä”, Perälä sanoo.
Perälä arvioi, että puinnit alkavat säiden salliessa ensi viikolla.
Viikon sademäärä on Kyrönmaalla jo tähän mennessä ollut 20 milliä ja perjantaista lauantaihin ennustettu sade on seudulla jo alkanut.
”Sade tuleennuttaa viljaa, ohraa varsinkin. Puinti kannattaa aloittaa ennen viikon päähän ennustettua uutta sadetta.”
Hänen mukaansa lakotilanne vaihtelee, mutta vettä tuli jo aiemmin kriittisessä vaiheessa.
Lakoontumisen suurin syy lienee runsas lannoitus. Multavista maista on irronnut luonnostaan paljon typpeä, etenkin missä ennen ollut hernettä.
”Joka kolmannella pellolla on pieniä lakoja, mutta ne eivät vielä merkkaa. Eniten on mennyt syysrukiita ja ohraa.”
Lajikkeista RGT Planetin on nähty lakoontuneen useilla lohkoilla.
Toisin kuin paikoin Varsinais-Suomessa, Perälä kuvailee alueen kasvustoja tuuheiksi, varsinkin kaksitahoisia lajikkeita.
”Ennen kaksitahoiset menivät yleensä vain nojalle, mutta nyt lakoa on laajemminkin.”
Aiempi sade ei tullut pohjalaispelloille tuulen kanssa. Nyt Perälän mukaan ratkaisee se, tulevatko lähiajan sateet pysty- vai vaakasuorassa.
”Tuleentunut korsi voi olla herkässä menemään lakoon.”
Syyskylvöjä suunnitellaan hänen mukaansa seudulla jonkin verran, sillä aiemmat kasvustot ovat olleet onnistuneita.
Kevätvehnää saatetaan puida tänä vuonna ennen myöhäisiä syysviljoja. Myöhäisten kevätviljojen osalta näyttää siltä, että ollaan loppukuussa ennen kuin puidaan.
”Satonäkymät aika hyvät tällä hetkellä, joskin laatu vielä kysymysmerkki. Esimerkiksi punahometta ja surkastuneita jyviä näkyy jonkin verran.”
Sateet voivat lisäksi pudottaa viljan hehtolitrapainoa.
”Monitahoiset ohrat ova kärsineet entien olosuhteista ja niissä sato jää ensimmäisten puintien perusteella normaalista.”
Eniten Perälää huolettaa herne, joka on vielä aika vihreää ja osin kukassa.
”Se voi lakoontua ja olla korjattavissa vasta myöhään. Herneen puolesta sateet saisivat lakata tähän.”
Lue myös:
Hurja sade-ennuste kahdelle alueelle: Vettä tulee parissa päivässä koko kuukauden sademäärän verran
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




