Öljy kerätään jäisestä vedestä harjaamalla
Kemin edustalla harjoiteltiin tänään Suomen ympäristökeskus Syken johdolla öljyntorjuntaa arktisissa oloissa. Suomalaista öljyntorjuntakalustoa tultiin ihmettelemään Amerikasta asti.
Öljyntorjuntaharjoitukseen osallistui tänään 180 henkilöä, osa heistä kansainvälisiä tarkkailijoita. Mukana oli myös Yhdysvaltain rannikkovartioston delegaatio. Kuva: PEKKA FALINormal
0
false
false
false
EN-US
X-NONE
X-NONE
MicrosoftInternetExplorer4
KEMI (MT) Kahden aluksen törmäyksessä Perämereen valuu 200 tonnia raskasta polttoöljyä. Tilanne on onneksi kuvitteellinen mutta tositilannetta varten on syytä harjoitella.
”Harjoituksessa testataan lähinnä laitteiston toimintaa jäällä”, harjoituksesta vastaava Syken ryhmäpäällikkö Jorma Rytkönen toteaa. Lisäksi harjoitellaan eri viranomaisten yhteistyötä hälytyksessä, operaatiossa ja viestinnässä.
Merivoimien Louhi-alus on varustettu mekaanisilla harjakeräimillä, jotka nostavat öljyä pintaan, erottavat sen vedestä ja keräävät aluksen öljysäiliöön.
Harjakeräimiä valmistaa suomalainen Lamor, joka on maailmalla tunnettu öljytorjuntalaitteiston toimittaja.
Sulan veden aikaan öljyvuotoa rajattaisiin puomeilla, mutta jääpeitteessä se ei ole mahdollista.
Talvella öljyntorjunta on erityisen hankalaa, jos öljy menee jään alle. Keväällä jäiden sulettua öljy voi kulkeutua mihin tahansa. Siksi öljy on paras kerätä mahdollisimman nopeasti jäälauttojen seasta.
Harjoitukseen osallistui 180 henkilöä, osa heistä kansainvälisiä tarkkailijoita. Mukana oli myös Yhdysvaltain rannikkovartioston delegaatio.
Lue aiheesta lisää perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

