
65 prosenttia suomalaisista ajattelee omistavansa liikaa tavaraa – turhakkeita sullotaan kaappiin tai roskiin, vaikka ne voisi kierrättää
Useimmat suomalaiset ovat myyneet turhia tavaroita eteenpäin, mutta usein ne päätyvät myös kaapin perälle.
Lastenvaatteet ovat yksi harvoista tuotteista, joita lähes kukaan ei heitä roskiin. Kuva: Saara Lavi65 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että he omistavat liikaa tavaraa, selviää heinäkuussa valmistuneesta suuresta vertaiskauppatutkimuksesta.
Naisista niin ajattelee 72 prosenttia ja miehistä 58 prosenttia.
39 prosenttia suomalaisista karsii ylimääräistä tavaraa useammin kuin kerran vuodessa. Yli puolet heittää tavaraa roskiin. Miehet tekevät niin useammin kuin naiset.
”70 prosenttia suomalaisista myy käyttötavaraomaisuuttaan. Se on suuri muutos 10 edellisen vuoden aikana. Naisista myy 78 prosenttia, miehistä 64”, sanoo Torin johtaja Jenni Tuomisto tiedotteessa.
Joka viides suomalainen tunkee ylimääräisiä tavaroita kaappiin, joka kolmas varastoon. Miehistä joka kymmenes vie ylimääräiset tavarat mökille.
”Kaappeihin, varastoihin ja mökeille hillottu tavara on käytännössä hyödyntämätöntä varallisuutta”, Tuomisto pohtii.
Suurin motivaattori ylimääräisten tavaroiden myymiselle on rahan tienaaminen. 39 prosenttia tavaroitaan myyvistä tekee niin ensisijaisesti rahan takia.
Joka kolmas suomalainen heittää käyttökelpoisia vaatteita roskiin. Poikkeuksen tekevät lastenvaatteet, joita juuri kukaan ei heitä pois.
”Noin puolet suomalaisista, 47 prosenttia, ei kiinnitä huomiota siihen, mitä kaikkea käyttökelpoista menee roskiin. Eivät siis tiedä, mitä tulee heitettyä. Käytetty tavara ei ole roskaa, mutta se päätyy roskiin yllättävän usein”, Tuomisto sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




