EK:n johtaja kaipaa ruokainnovaatioita
Vahvat kilpailukykyiset yritykset, uudet menetystuotteet ja -palvelut, tehokas julkinen sektori ja vakaa kotimainen kysyntä ovat kaiken taloudellisen kasvun menestystekijät, listaa johtaja Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
”Millä tavalla innovatiivisuus ja uusien tuotteiden kehittäminen näkyy teidän alalla”, Mörttinen kysyi Elintarvikepäivän yleisöltä tiistaina Helsingissä.
Hän uskoo, että elintarvikkeiden valmistaminen voi kuulua menestyjien joukkoon, jos vain halua riittää sekä alalla itsellään että päättäjillä.
Työn tuottavuutta on pystyttävä kohentamaan rutkasti, jotta pystymme kuromaan kiinni kilpailukyvyltään parempia maita, kuten Ruotsi ja Saksa.
Suomessa esimerkiksi yksikkötyövoimakustannus on suurempi kuin näissä maissa, Mörttinen sanoi. ”Sen yhtälön kanssa ei kauaa eletä, että palkat nousevat mutta työn tuottavuus laskee.”
Elintarvikepäivän yleisöstä kysyttiin Mörttisen mielipidettä elintarvikealan yhä tiukentuvasta sääntelystä. Vastaus tuli empimättä: ”Odotan aikaa, että pääsemme hysteriasta eroon ja itsesääntely tulee tilalle. Yleensä sääntely on aina kasvun este.”
Suomen vienti painottuu nyt hitaan kasvun markkinoille. Viennistä 55 prosenttia kohdistuu EU:n alueelle, jonka taloudellinen kasvu on käytännössä pysähtynyt. Venäjällä, joka on meille tärkeä kauppakumppani, tilanne on hiukan parempi. Vientimaista kuitenkin puuttuvat todelliset talouskasvun mahtimaat, kuten Kiina.
Maamme kaikinpuolinen hyvinvointi on kuitenkin tiukasti sidottu EU:n talouden kehitykseen, Mörttinen sanoi. Suomen pitää tehdä kaikkensa vakaan euro-alueen ja koko EU:n taloudellisen kasvun eteen. Vaurastuva talous on perusta, jolle lopulta jopa yhteiskunnan vakaus perustuu. Tätä kaikkea suomalaiset päätöksentekijät eivät ole kunnolla ymmärtäneet tai eivät halua kantaa vaadittavista päätöksistä vastuuta.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
