Kuninkaan puhe
Elokuva Kuninkaan puhe kuvaa kuningas Yrjö VI:n kamppailua vaikean puhevian kanssa. Puheviasta huolimatta kuningas ei voi välttää julkisia esiintymisiä, sillä puhuminen on hallitsijan tärkein työkalu. Sodan syttyessä kuningas joutuu uransa suurimman haasteen eteen. Hänen on pidettävä taistelumieltä nostattava radiopuhe kansalleen. Yrjö VI onnistuu puheterapeuttinsa avustamana pitämään puheen, joka lohduttaa ja rohkaisee miljoonia ihmisiä. Heikkous muuttuu vahvuudeksi.
Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus on pitämässä uransa tärkeimpiin kuuluvaa puhetta suurelle kansanjoukolle. Hän on vähän aiemmin saanut kuninkaallisen vastaanoton ratsastaessaan aasilla Jerusalemiin. Nyt ihmiset odottavat suurella mielenkiinnolla, mitä Daavidin pojaksi kutsutulla on sanottavanaan. Voisiko hän olla se profeettojen lupaama Messias, joka vapauttaisi kansansa Rooman vallan alta?
Jeesus yllättää kuulijansa ryhtymällä puhumaan omasta kuolemastaan: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Jeesuksen silmissä ei siinnä Jerusalemin kuninkaanpalatsin valtaistuin vaan Golgatan keskimmäinen risti. Hän on lähdössä ristin tielle. Samalle tielle hän haastaa kuulijansakin: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.”
Jeesuksen puheessa paljastuu ankara kamppailu, jota Jeesus käy Jumalan edessä kutsumuksestaan: ”Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi.” Jeesuksen puheessa paljastuu myös, että edessä olevat tapahtumat ovat ratkaisevia koko maailmanhistorian kannalta: ”Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta.” Jeesus on siis sittenkin profeettojen lupaama Messias, joka vapauttaa kansansa väärän hallitsijan vallan alta. Hänen tähtäimessään ei kuitenkaan ole Rooman keisarin vaan Saatanan kukistaminen.
Maailmanhistorian merkittävimmässä vapaustaistelussa ei tarvita suuria sotajoukkoja eikä monimutkaisia aseita. On vain yksi mies, kaksi ristikkäin asetettua puuta sekä muutamia nauloja. Jeesus joutuu kokemaan ristillä äärimmäisen kivun, syyllisyyden, häpeän ja hylkäämisen. Kuitenkin tämän tappion kautta Jumala valmistaa suuren voiton: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Laskiaissunnuntain evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jumalan suunnitelmissa heikkoudella on tapana muuttua vahvuudeksi. Se on kuninkaan puhe.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
